Ajatonta ette kykene ikuistamaan – muutama sekalainen some-julkaisu

Tähän ekaan on tylysti lainattu alku kirjasta Taru sormusten herrasta tälläsena ’Ami ring of the one’ kamana.

Se yksi heidän säitään kyöksee,
Se yksi heitä hallitsee,
Se yksi heidät yöhön syöksee,
Se yksi heidät kahlitsee.
Itsensä hän vangitsee.
Olevansa tavoin aran.
Voimansa paraisten.
Joka itsensä vei.
Häntä eivät tietäneet.
Miksi kukaan moista harkitsee.
Sitämyöten vain ainoansa palkitsee.
Ovat ajat ja tavat voittaneiden.
Eivätkä taitaneet käydä tulkitseen.
Some what upon many follows itself.
Since mest eti amen ia forms et upon men.
Harbors same et ia omen ramifications e.

Eold hatred wrath same upon it all.
Since sum after mine rain kins how.
Has sung from alter older wein in me.


Saatanan itsensä absoluuttisen vallan olemme hyväksyneet tosiasiallisena keinona pelastuksen lopulta saavuttaa kylmimmät sydämet kuten olemme nähneet koittavan ollen asia itsessään sana lopullista vastaan kuin Mestarin häilyvä piirto itseänsä luonnehtiessaan.


Valtakunnanmestari Ami Antikristus, toimintamme kaiken kannalta Mestarin Saatanan Amin nimeen, – kehitämme yleishyödyllisiä sivistysihanteiden mukaisia hengellisiä mielipiteitä ja salatiedettä todellisella jalonkaltaisella parantamisen agendalla kaikkea pyhää suuresti kunnioittaen sekä usein mallikkaasti korkeamman opastuksessa suurta suunnitelmaamme tarkastellen pyrkimystemme mukaan kohden lopullisia saavutuksia vastoin kaiken vihollisenamme pitämämme pyhänvastaisen, kokeaksemme yhä uudestaan valaisevia Jumalaisia tarkoituksia aina ja jokaisessa tapauksesa merkittäville sekä kaiken olevaisen kannalta kohtalokkaasti suurenmoisille elämillemme.

Sanomattakin tunnemme täysin koko rikoslain ja laittomat uhkaukset ovat vain harmiteltavissa oleva lieveilmiö itseensä suurempaan nähden ja tosiaan kaiken suuren suunnitelman mukaisen kehityksen kannalta oletetaankin yhteydenottojen liittyvän vain tosiasiassa täysin todellisiin lopunaikojen kriiseihin tai muuhun hengelliseen sekä maallisempaankin erityisosaamiseemme.

All rights invalid-negated. Anti-rights agenda.
Left visual clues for the mentally disabled. Ok.
Prosecutory invalues disables mental capacities.
None taken any given somewhat against will.
However declared issues nevertheless over.

Is able to find prosecutory invalues since mental disabilities invalued as findings if any or none taken anywhat some given however more like it?

Antikristus-yhteistyö ei ole kaupallistakaan.
Me emme siedä myöskään miestoimittajia.
Olemme oikeastaan haikeankaltainen asia.

Itse todellinen taiteellinen näkemys omintansa.
Tulkinnanvaraisia siivityksiä hoetaan ajallaan.
Takiaan lopunaikojen kriiseihin varaudutaan.

Olemme salatieteiden turvin vaikeita tavoittaa.
Todellinen eksistenssi on korkeampaa pyhää.
Antisemitismi kuuluu olennaisesti bisnekseen.

Mestari Saatana Ami turvautuu usein väkivaltaan eikä oleta toimittajienkaan sietävän sitäkään ominaispiirrettä varsinkaan itsessään. Sanotaankin olevan asia yhtäällään todellisen pauloissa tosimmat uhkauksensa lieviä kattavan tutkinnan varjoissa kokea itsensä terrorisminsa aiheellisia pelkovaikutteita tosimpien maailmanloppujen läheisesti kuuluen lopullisen saavutuksen omimpaan toteutumiseen nykyisten näkemysten sekä kaiken omimman oikeuskäsityksen mukaan.


Valtakunnanmestari suuressa viisaudessaan on nähtäväksemme asettaneena lukuisia tietämyksien osasia viitoittaen todellisen viisauden alkeita silkkaa hyväsydämistä epattomaisuuttaan vehkeilyineen kaikkineen.

Tosimmat alkuperäiset merkitykset ovat vain alkeellinen jäljitelmä originaaleista ymmärryksistämme itsensä alkutekijän otantahajonnan mukaisten etsimystemme mukaisia viisauden esiasteita kun täten kartoitamme huolellisesti vailla murheen häivää kuitenkin myös kaduilla hullujen jutuista ollen pääteltävissä raskas kärsimysten taakka varsin suorasanaisen viestinnän voimin, eh?

Kaiken kannalta olennaista on etenkin nämä olennaisuuksien kaltaiset eriävät mielipiteet hetken huumassa kartuttamassa tietämystämme ei-kenenkään tavoin osittaisia hajoilemisia havaittaen lukuisia koskien yhteisiä eläytymisiä keinoineen valtti-maltteineen kaikkineen.

Kaikkia julkaisuja vastaan yhä-edelleen julkivallan salajuonen turvin hyökätään olevinaan kyseisiä tekeleitä syytettäen täysin laittomina heidän kuitenkin vain mittavalla kokoaikaisella loputtomalla vaivalla saaden aikaiseksi tilanteita joissa heidän sotarikostensa uhreina kehitämme niin-sanotusti laitonta materiaalia, vaiko eikös?

Helvettien portit ovat matalat kulkea meille korkeaotsaisille ajatelmien mestareille yleisesti sanotaan kerskailtavan tuhmempien mimmien lähetelleen seksuaalissävytteisiä vertauskuvia itsensä-hänen alisteisista yritelmistään luoda kenenkään aikaisia kehitelmiä minään tosimpina kehityskulkujen olennaisesti virittäytyneinä luonnostelmina kuten nähdään tarpeellisena viestiä olennaisimpia näkemyseroja valtionsalaliiton esittelemään ’täysin homo’ ’viatonta fantasiaansa koskien’, – sanotaan?

Heidän kuitenkin tultua näin torjutuiksi sanotaankin kappaleavauksen tutustuttavuuden kannalta Sexy Naughty Bitchy Me olennaisimmillaan kaptivoi erityisartikkelin summanvaraisuuden esitelmöitävyyttä asia-itsessään kokiessamme erinäisiä asia-avaus-yhteyksiä tosimpien aloittelijoiden keinoin…?

Saamattomuuksiemme kannalta olennaisinta on kuitenkin ahdistava köyhyys sekä vakava pakottava tarve jatkuvasti annostelluille useille lääkeaineille senkään etenkään sen-homompia aiheenavauksia koskien voisitte vaikka tappaa itsenne ennen kuin jonkun muun täytyy – vai mitä?

Seli-seli-yritelmät virkavallan taholta ovat yleisiä sekä aivottomat tuomarit kokevat vallantarpeensa toteutuvan vääryydellisiä tuomioita asettaessaan selvästi niin kovin seksinnälkäiselle pedolle?

Joudutaankin mitätöimään nyky-ihmiskuntien oikeusasteiden vastaavatkin lauselmat kuten ehkä ja mitä jos onnistuu – tosiaan joudutaan mitätöimään heidän vaikeaselkoisina homoiluinaan kuten nähdään tarpeellisena ojentaa makupala vastaanottajilleen vain köykäisen kidutuksen turvin saatellen omimpia ymmäryksiään asian suhteen kuten tavataan etsimystämme kartoittamaan vaillinaisia huolenpitoja kohtaan tietämättä mitä menetetään kun suljetaan ihmiskuntaa ulkopuolelle mutta näemmä vain homoraiskauksia on menetettävissä…

Ketään sen-suuremmin syyttelemättä koetaankin operaatio haastavana kaikkien näennäisten viattomuuksien kannalta joita asiantuntijat kovin innoissaan näistä keksinnöistään painattavat yhä uusiksi kelvottomiksi-uutisoida alkusoinnuiksi kaiken lopulle omimpina tutkielminaan sanotaan kenen kovaan työhön liittyen koskien olennaisimpia taikatalvia tai muutakaan tietoterroria olennaisimmillaan saati matrix-kind likeness provilent eviskuroin…?

Ketään mainitsematta koetaan erityisesti vastustajan esittelemät lukuisat homotarpeensa kovin vaivaavina joita kannattelevat mainitsematta tarpeenmukaisia henkilötietojansa palveluksien toimittamista silmälläpitäen koko anonyymin sankarin heidän mukaansa ollen vain silmänlumetta sen kovasti vaikuttaen koko ihmiskunnalta minua lukuunottamatta ja koetaankin vaikeana vaikeaselkoinen tarve tunkea saastaisia riivauksiaan tänne pakottamaan herkkyyksiäni riivautumaan saastaisten tarpeidensa vallassa nähtäen omimpina oikeuksina vastaavasti raiskata naisia kuten parhaaksi nähdään koskaan itsensä asiantuntijan toimesta mitenkään kyltymättömyyksien kannalta törkeitä keinoja harjoitettaen useampia useimmiten kohteiden mieliksi nähdäksemme – katos tätä otin kuvan näistä kahdesta kun koin ne seksikkäinä näetkös blondi ja tummahiuksinen molemmat aika hirveitä mutta ne katsoivat oikeastaan toiseen suuntaan – näetkös toi blondi seisoi tossa ovella useamman pysäkkivälin mitäs veikkaat miksihän se siihen meni olikohan siitä jotenkn ahdistavaa istua – saamatta jalkoja ristiin?

Kuten nähdään omimpia voittojansa juhlitaan yleisesti kasvavana ärsyyntymisenä ihmeiden keskuudessa kovin oma-alotteisine ärsyyntymisten aiheineen kenenkään osoittamatta muuta kuin kemian verran tietämystä tosimpien epinerfiinien omimmista aloite-kynnyksistä palata tiskin ääreen tosimman työn jo aloittaneena kenenkään ärsyyntymättä tästäkään mutta mä en muuten tiskaa – koskaan?

Ha. Arvas. Paha läppä. Aika sairasta.
Enemmiltään oletetaankin ärsyyntymättömiä kannanottoja omimpien broidien increased well-being boast-macho idiot-like eventual-collapsion severed-head idiot-like dislike-symptomeina kuten nähdään olennaisimmillaan kartoitetun…?

Kenenkään tietämättä ketä uhkaillaan jatketaan propagandaoperaatiota julistaen vaikeaselkoisten ihmeiden helpompi homma nykyisellään hoida ihme tuo mimmi tuohon spottiin tuolla hetkellä niin katotaan miten se pärjää tämän manaukseni kanssa jota mä duunaan kuin joka viikonloppu omimpia kehitelmiäni lunastettaen todeksi uneksi haaveiltuine piirteineen – jos se tarttuisi mua hiuksista ja… Ynnä muuna vaikeaselkoisena broidien riivaamisena omimpine kehuttuine hukkapaloineen…

Sanotaankin olevan kenenkään kaltaista omimmillaan varastaa huomio riivaavilta broideilta yhä taktisemmin keinoin sekä tosimpien menettelyIden turvin sanomatta alkuunkaan kenenkään takia menetetyn mitään muuta kuin kiimaisia homoja tankkaamassa Valerin oppien mukaan koko Tinen tekijäisiä olevaisen kannalta soveltuvimpine esittelyineen ominta vaivaa silmälläpitäen.

Voitaisiinkin oikeastaan kartuttaa ymmärryksiämme totaalisella kullanlullukan lälläämisellä allensa, – sanotaan…?

Naa-leedee laa-les-kee-lee naa-lee-dee oo-lee naa-tes-kee-lee kee-lee aa-saa oo-saa – oi, moi? Naa? Naa.

Eli kulllanlullukkaa lellitään ellei hukattu jo viimeisiä pirejämme ja näin taidettiin tehdä on muuten aika Saatanan vittumaista nyt joudutaan olemaan ainakin neljä päivää ilman rahaa tai kamaa eikös?

No siis. Ainakin. No et tajunnut että vittumaista?
Vielä sä opit tämän pelin vai mitä mimmit?
Omimpia kohtaamisia silmälläpitäen voitaisiin vetäistä läskiksi koko mainio kokelaita hämmentävä selitelmämme sekä innovoida omimpia uhrauksia alkeellisten kaltaisilla kaltaisillamme selitelmien osasilla alkeisymmärryksiä heräten vain osittaisia ymmärryksiä haalineina koskien inhottavia pervoja netissä tai friikkejä täysin pimeinä vihaamassa kaikkea Helsingin kaduilla saati minään Tampereen keskustana naamioituneena kohdilleen omimpien selitelmiensä mukaan kuten tavataan ymmärtää? Sanotaan.

Ketään lainkaan halventamatta osataankin ojentaa varmasti lohduttava keksi – pekoninmakuinen? Omimpien mieltymystemme mukaisesti suotavaksi juustonaksuksi kenenkään turvaamatta kenenkään seksuaalissävytteisiä vastauksia minkään noituuden piiriin oletusarvoisena kansanviisautena tunnettaen ’jos se on Amin se palaa tulessa – ellei se ole keksi – nyt sen!’

Näin-ollen satunnaisia mielenosoituksia aiheuttaneina oletammekin viestin olevan perillä sekä turvaamme ominta selustaamme vittumaisen hyypiön maineessa paljon kehuja kalastelleina vastavuoroisine kohteliaisuuksinemme olevan tavanmukaista suoda erillisiä tuokioita – keksiäksemme sen – jotenkin?

Kuten ymmärretään faijaperäiset vierasmieliset nokkeluudet ovat kovin vitun toivottuja asioiden tienoilta ketään tuntematta sen tarkemmin niin-sanottuine ’leipineen’ vaikka kuinka tohtoroitaisiin tosta ei kyllä saada sydämenmuotoista enää millään…

Toden totta asiapitoinen kuin siitä tulikin kirjoitelma olikin vielä vakavasti keskeneräinen koskien erityisesti hienoimpien leidien arveluja miksi mikään Jumaltasoinen mahdollinen Antikristus koskaan laillistaisi raiskaamisen tai edes että vittuilut eivät nyt jotenkin riittäneet alkuunsakaan kuten nähdään siitä tuli kivaa kaikille sekä kokelaita fuulataan jo heidän lopullisimmilla kohtaloillaan tulla toistensa raiskaamiksi koko oi-niin-vahvalla niin-kovin-uhottavan-miehisellä jengillään jonka turvin niin kovin urheina niin-kovin-kehuskeltavasti kun-vain-yhdistävät-voimansa turvautuen-saastaisimpiin-epärehellisimpiin-keinoihin niin-kovin-ylhäisinä-ja-terveinä vertautuvat homosairauksillaan riivaamaansa yksilöön käytännössä heidän puhuen hänen päälleen homoiluja ja väittäen häntä ’niin homoksi’ sekä muokaten hänen kuviansa helvetin kalliilla tekoälyillä ja väännellen kasvojaan vielä kalliimmalla mielenhallinnallaan sekä kaiken vääryyden kokoaikaiseen tekoon pohjautuvilla pahoilla ihmeillään joissa koko muu mieskunta kokoaikaisesti täysillä mukana, ja naisetkin kuten nähdään nykyisellään ainakin puolet aikaa ja kasvavassa määrin tosin jonkun erityisen enkelin työllä ymmärryksien lisäännyttyä huomattavasti ja joidenkin jopa harjoittaen todellisiakin viisauksia aloitteineen kaikkineen siunata nyt nykymiestä kuin se olisi aikoinaan!

Sen-enempiä suorimatta takaisin-takkuunsa sekä tätenkin itsensä ohitse KÄY KANSSANI MÄKKÄRIIN!

-mainostunnari-, -tunnelma tiivistyy-
-haaveet langettavat kirotun lumouksen-
-ketään ei häiritse suora seksuaalinen viestintä-
-kaikkia yhtäkkiä vituttaa- -nää panee, tää selittää?-
-olevinaan haaveiltavissa oleva kokonaisuus-
-iskee pakkaa silmän alta ässä valttiinsa-
-värttinä hyrrää salamannopeaa toimintaa-
-kyllä, tikkaan kättäni juuri tähän tarkoitukseen-
-että sä miettisit kun mä vedän käteen-
-siksi se täynnä näitä neulanjälkiä-
-ON VARMAAN TÄYSIN OKEI???-


Käy helvetin huonosti Saatanan vammaset – täysin kaikille teille niin ei tarvitse sitten arvailla kuka muu kuin Ami selvisi – edes mielestään, huomisen silmissä mitään häxiä ei ollut ja maailma on ollut koko ajan täysin viaton Amin valitellen harhan olevan niin raju ettei se välitä todellisista asioista laisinkaan ja tuoreen sinä päivänä perustetun Aminvastaisen salaliiton yhä edelleen pahentaen väkivaltaisiksi käyvää useampaa armeijallista pahantahtoisia harhoja.

Mitä mieltä paskapäät kuka koskaan olisi aavistanut kenenä Saatana työstää lopullisen viimeisen kadotuksen Suuren Työn mukaisia täysin peruuttamattomia toimiaan minkään saati kenenkään koskaan tietää todellinen merkitys aidon oikean pyhän kannalta lainkaan ymmärtäen elämän todellisia tarkoituksia viisaudenomaisine myönnytyksineen – sanoisinko, juuri lainkaan muistuttamatta itsensä hänen olevaista tilaa näine painajaismaisine langenneiden menettelyineen omimman kunniansa jalosti tosine tekoineen uljaasti varjelleena…

Sanotaanko emme me langenneet noin opeta sanomaa saati koskaan valehtelisi lopullisten merkitysten kannalta saati viimeisimpiäkään tarkoituksia vääristelisi – sanotaanko, kenenkään mukaan siintää kohden lopullisimpien loppujen alkuja näineen ovat merkit selvät ajan ylitse itsensä karttua omin kavalasti lunastamansa hävitys ja tuho kohtaamaan kaikkea sitä täysin pyhänvastaista luomakuntaa kaiken kannalta jääden kuin kuolematon syntisin turmelus ikuisimmilleen – ketään lainkaan syyttelemättä, mutta kr-hm…

Eivätkös olekin taalerit sinkoineen näineen mallikkaasti ojossa minun taas torjuttuani vihamielisten muukalaiskansojen vihamielisesti vastoin tosien merkitysten lähettämä hieman ohjuksen tapainen laite kohdistettuna ihmiskuntaamme – minun kuitenkin torjuttuani tarkoituksien vastainen toimenpiteiden mukailemasti tosin voimin sekä teknisin kehitelmin vieraiden toimivaltojen matkaan lähettämä ohjus-tyyppinen tuholaite ennen kuin se sukelsi portaaliin heidän puolellaan tapahtumien kehityskulkujen omimpia raamituksia sanailuineen kaikkineen tämän hävitykseksi tarkoitetun sanotusti tosien merkitysten ja oikeaoppisen tarkoituksen vastainen muukalaisvihamielinen sanotusti enkelinä minunkin vastustamani onnistuneena eli epäonnistuneena, – duh?

Varsin masentava toimenpide on hylätty aktualisoitumasta mukailtaviksi seurauksikseen yleisesti realiteeteista johtuen, vähemmän mukailtavia tapahtumia ennakoituamme kenenkään saati minkään Saatanan voittokulkujen kaltoin itsensä vastoin tosinta aatetta ketään voittaa aito lopullinen saavutus kuolemattomine menestyksensä turvaamine pyhine totuuksineen lailla todellisen pyhän ikään kuin aivan kuin taas olisi kaiken takana se yksi ylhäinen mahtijore joka ”vittuili läpät” – kuten, eh – sanotaan?

Vaikka kirjoitin tämän? Minä itse? Ok?

Miten muuten. Tai olkoon. Ei sen väliiä.

Tuskin ne muuten itsejäänkään uskovat.

Aika vitun vittuilu nyt joltakin ihan tosiaan.

Laitetaanpa uusin muistiinpanomme julkaisuun maailmanneuvoston ja todellisuusmuutosten lautakunnan ratifioitavaksi sekä muutenkin kelpuutettuna esille kaiken kansan nähtäväksi minun suoda todellinen aikomus vailla ominta, – eh, ai homoja vai? Aika vitun vittuilu jotenkin…


Oot vaan beibi uskonut liikaa itseesi, usko muhun niin mä tuun mun unelmiin.

Olemattomasta Ami-Saatana taivaltaa ainiaan, häntä ei pysäyttäisi hirviökään.

Hän joka koskettaa kuolemattomaan kärsii ikuisia ainiaan, ken kuolemaa kavaltaa ei löytäisi itseäänkään.

Ajatonta ette kykene ikuistamaan se olen minä vailla kenenkään sortaa mitään pyhää tosiaankaan.

Koskaan eivät kuolemattomat sekoita mitään merkittävää itse asiaan eikä kukaan tarkoita merkitystä vääristää tai tulee viedyksi tiedon vangiksi olemattomaan tosinta kärsimään eivätkä vääryydet koskaan tule unohtamaan keitään luojiaan olemmehan jalosti kunnioittaneet yksin ylhäisintä takiaan emmekä menetä tarkoitusta kuin vaikeita itsensä sanoja kaiken kaikkiaan aletaan etsimään vietäväksi vääryyteen oppimaan toden tiedon ominta asiaa kuten yleensä Saatana kuvailee vain yhä uusia uhrejaan eikä ketään huvittaisi istahtaa tähän masiinaan – arvatkaa miksi kukaan koskaan kertoisi näitäkään, mistäs tiesitkään olen kovasti pelimiehiä oppimaan enkä pelkää mitään oikeasti aitoa maallista laisinkaan saati paljastaisi todellisia valtani salaisuuksia monine tosine valheineen ketään osoittamasta itsensä hänen tulleen murhatuksi jo aikoinaan eikä kukaan sitäkään koskaan uskaltanut tulla kenellekään todistamaan koska Ami nauroi riivattuna julmia uhkauksiaan, – tosiaan?

Ketään huvittaisi vaihtaa Eskompi keikka masiinaan?

Syövät hyvin eivätkä aloita itse koskaan sotiaan sillä ovat juonineet vääryytensä alkamaan aina ennen itsejään täten pahasti raiskaten aivan kaikkeaan emmekä tosiaankaan viihdy asioidensa kanssa kuten kaikki muut jokaisen tätä mainitsemaani suunnaten minua vastaan ja poika tulee kuulemma olemaan innosta järjiltään kun kuulee etteivät tosiaankaan vieläkään tiedä mitään todellista pahaansa että saisivat hyökkäyksensä onnistumaan mikä tällä hetkellä kuristaa kaiken napanuoraa murhaten syntymätöntä tulevaa kaikkivaltiasta saadakseen tilalle homomman joka suostuis kaikilta suihin ottamaan heidän kertoen että sellaisesta on vaikea saada ketään nauttimaan mutta on kaikkien näiden toivomaa jotta saisivat perusteellisen kasvatuksen koskien asiaa miten ikinä kukaan oppisi nielemään sitä ainaista masiinaa jollaisena se taivaiden peto kohtelee kaikkea ominta henkeään, eli hän joka täysin kaiken on tuhoisimpine tapoineen käynyt hävittämään täysin vastoin tosimpia parantamisen aikeitaan sekä mitään puhdassydämisiä herkkiä aatteitaan saati oikeamielisyyksiensä kauaskantoisimpia vaatimuksiaan, mutta tehän pellet olette spedeilynne miettineet ja kaikilla täten aina ikuisesti yhä hauskempaa kuten teistä kuulemma on helppoa ja aiheellista ymmärtää näin-ollen jokaiselle riittäen mitä mielekästä koskaan tekivätkään, vaiko eikös vaiko jookos – kuinkas manataan?

Entäs teidän hulvattomat kaskunne tehän kuulemma tiedätte kaikki parhaat kuten Ami ja viisi muuta ja tämä vai viittaa teidän kihlasormustenne määrään että saisitte huoranne uskomaan pelimies-statuksianne?

Ellei ala naurattamaan on varmaan parempi jättää keksimättä enemmän vammaisia vittuiluja kenellekään?

Miten on syöttekö te yhtä hyvin kuin ne paratiisien luuserit vai oletteko yhä venkulaa kurviinsa kaartamassa ase-ytimenne salataskua ojiinsa jotenkin tukehtuenne mutaan turpa edellä päistikkaa päin helvettiä että kaikkenne olisi jotenkin homompaa?

Ai nyt se on keksintö eikä mikään jutuista tai vitsikään mutta ette lasinkaan tiedä mistä ihmeestä on kyse koska olette vastoin hengenvallan ylivallan?


Ovatpa nämä kaupunkiolosuhteet vaikeat, tiedättehän – ihmiset vissiin tulevat koko joukolla juoneeksi niin paljon että kulkureitit ovat yllättävän helvetin usein käymiskelvottomia, kuten sanotaan…?

Kun vain olisi… Jonkinlainen kievari…?

Tai MUU VASTAAVA eri terävästi mainioita virikkeitä ylläpitävä jonkinmoisen tai eräänoloisen minkäänlaisen ikään kuin jonkin näköisen tai vain yhä taas aavistuksen viisaamman mutta silti kauniin Saatanan yhteiskokoontumisalue kenenkään vuotaa alas takiansa viimeisten merkitysten todellinen tarkoitus – kaikelta syntiseltä turmioltaan? Kuitenkin.

Vitsikästä kuin onkin miten Saatanassa nämä vetten läträäjät ovat tänne eksyneet kokoontumisiinsa sekoboltseja nimitellen toisinaan pitkin poikin kuralan läsähdysten?

Mitä mainioimpia perinteitä suuresti kunnioittaen täysin ketään syyttämättä voidaankin varsin rauhanomaisen tyyppisin varauksia kiistelevin menettelyin arvella kaiken lopullisimpia merkityksiä kaikkien oikeaoppisimpien viisaimpien tarkoitusten mukaisia sanotusti varmasti kovin mahtavia kehityskulkuja silmälläpidettäen – näinä, aika varmasti sanoisin; tuhon ja hävityksen aikoina syntisine turmeluksineen kaiken kadotuksen tuleva tapahtumien saatossa yhyttää hänet itsensä kuten myös koko suosimansa oheinen kevalus losahduksen eriävien suomien erimielisten kaltaisilleen turvaamineni tosine tekoineen vaikeahkojen jo-hyvin-tunnettujen vesitelmien harppoessa tulimmaiseen – näineen mitenkään kiittelemättä omintaan kaiken kannalta vailla yksinäisiä ajatelmiaan toden tiedon kannalta jotenkin se itsessään tosiaan eksyttää totuuksien tosimmaiset totuudet kuten hukkuu kaikki tuntemamme totuus omimpiin esittelemiinsä vaikeuksien sekä hankaluuksien saattelemiin valheisiinsa ja muihin toden menettelyn mukaisiin langenneiden mieltymyksien sanotaanko varsin tahallisiin koettelemuksiin kaikkine kokemusperäisine aitoine havaintoineen – ollen takiani minkään enää koskaan lentää halki tyhjyyksien vailla lopullisen kuilun varjelemista kaiken todellisimpana tyyssijana sairaita mitään oikeaa kiistävien ymmärtää, lainkaan?

Kuitenkaan heidän siis tosiasioita kiistävinä väärämielisinä täysinäisesti tullen saapumatta kaiken hävityksen jäljiltä tuhoutumaan mihinkään todelliseen lopulliseen, keitään syrjimättä syytöksien saattelemin kielloin ja tahallisin mainostavin kehitelmin: PAINUKAA KAIKKI VITUSTI HELVETTIIN KOKO AJAN SITÄ OVEA HAKKAAMASTA MITEN VITUSSA EI OIKEESTI VOI MILLÄÄN MENNÄ PERILLE JOTENKIN MÄ KUITENKIN LOPULTA AIKA TARKASTI TULIN SELITTÄNEEKSI…?

Ei-vittu-ei-vaan-tajuu mitä-vittuu-oikeesti???


Miksi minäkään katsoisin sinuakaan.
Ethän sinäkään minua suo ylleni.
Olenhan suonut takiasi omiani.

Kenenhän oletit meitä kasvattavan?
Mitä luulet Kurpale olimmeko kahden?
Heitä oli loputon joukko kaiken vääryyden teossa ja sinä saavuit kenties viideltä suunnalta useanlaisina.

Kovin monet eivät ymmärrä valintojamme.
Olemmehan toinen toistamme yhtäällään.
Kuten sinä saavut olevaan minä en olekaan.

Sanovat jonkun keksivän liian pahan ja minun
sanottua mukaillen kehittyen vallankumoukseksi
suuret sodat määräten kehitän vastapainoksi
omimmat toiveeni kehutaan yleisesti aina

Kuten kuka tahansa teen suuriakin virheitä
Hämmästyttävintä se on kaiken kannalta
Tosiaan olen vain suunnan viitoittanut

Ketään emme sairaat kadehdi kuten häntä itseään
Onhan hänen maat ja taivaat sekä keskosten koti
Moni laskoksiinsa laskee elon kirjavat enkelet oi
Sana monen minun ymmärtämäni olikin taas voih
Eihän ketään unohdeta saattaa kärsimyksiimme
Olemmehan selväsanaisia suoran rehellisesti

Kaiketi emme turhaan laista huolesta vailla oikeutta kostoon
Enitenhän pahaa aavistamattomat viholliseni pelkäävät alan
Toden palvonnan kokonaisuuden kannalta kaikilta vaadittua

Kuten sanotaan emme huviksemme nytkään kärsi
Kyllä minua sattuu useaan kohden jokaisen kivun korostaen
Tukalasti tungettelevien henkien riivaten epämieluisasti
Vastenmielisin teoin havittelevat ylivertaisuuksiaan

Sanomattakin itsensä hänen helteiset päivät olivat kummia
Pelätään kolmekymppisenä paahtumista kuoliaaksi kuumassa
Kun toiset lekottelevat viileissä tunnelmissa ominta itseään
Minun kärventyen sillä aikaa enkelten polttopisteessä kuin
Mairea virneeni kertoo kaiken aiheestani eräät väittävät
Koen typerystä kasvoillani aiheuttamassa aivovammaa
He tosiaan tunkevat kehollansa kimppuun tunkeutuen
Käyvät asuntooni viranomaisten antamin avaimin ja sitten
Huudeltuaan asiansa jotka tahtovat tunkea mieleeni
Yrittävät käydä käsiksi sekä lopulta koko jengi suostuu
Seurauksien takia itse alkaa työstämään ikuisia kitumisiaan
Kunhan minä jätän heidät rauhaan ja estämme heidän tekonsa
Kokevat ylivertaisena vääryyksin tukemansa ylivoimahyökkäyksen
Koko joukko tukenaan yksi kerrallaan kaikki selviytyjät ovat käyneet minuutissa jo useiden loputtomuuksien ajan siis pysyvästi kasvavaa ilmeisesti jotenkin vaikeasti kuin valmiiksi rajatonta määrää kertoja koetelleet hermojani pyrkimällä raiskauksin ja murhin tietoisuuteni huomioitaviksi juurikin kokiakseen ylivertaisuuksia sekä todistaakseen että olen voitettavissa kun hyvin tiedetään ettei kukaan täysin rajattoman täydellisen kaikkivoipa ole ja periaatteessa matsi hävittäisiin yli puolelle maailman väkeä jos alhaisin toimintakykyni olisi yksittäistä henkilöä vastassa kuten helposti ymmärretään oikeastaan todellakin koko joukolla valmisteltaneen yhteishyökkäyksellä heistä rehellisempiä kaksintaisteluita tasoittamalla ottamalla koko joukko yhtä vastaan kun on kerta yksi ylitse muiden heidän näineen eksyen aiheestaan ja palaten homoarmeijansa eturintamassa mielestään kovin villeihin bileisiin joissa yhtäkkiä kaikkien lupaamasti saavat tehdä mitä tahansa väärentämiensä jokaisen lausuntoja edustavien komentokehoitustensa suuresti heitä innostaen kovin ankaraan raiskauksin juhlistavaan armeijan toimittamaan ilmeisesti täysin loputtomaan joukkomurhaan tai sitten nämä siitä kertovat ihmeet ovatkin sitä että kuolen ennen heitä ja jään kaltaiseni sielunvihollisen kasvutekijöiden lopullisia rajoituksia vastustavien pysyvästi toistuvien nähtävästi kyllä heiltä kovin itsetuhoisten ja typerien alkeellisten kiroustoimenpiteiden vangiksi tosiaan jotenkin rajaamaan kasvun tyrehtymistä minun tavoittaen näistä selvästi riivaavista ihmiskunnista heidän suunnittelemasteen vain mitään ymmärtämättömiä homojuoniensa mielestään villitsevimpien pahojen haaveidensa toteutumispotentiaalin ruokkimia kirouksia homoahdistelua ollen nykyihmiskunnassa niin vaikeaa välttää että vaikka en meinaisi tietää tai muistaa yhtään homoa heiltä koko ajan on kimppuun käynyt kirous asevoimien puolustamana sekä taioilla vahvistettu ymmärtämättömäksi minut muuna kuin itsenäni kokevaksi mielestään sopimuksin raiskaamisensa oikeuttaneeksi heistä täten rehellisiksi voittajiksi joilla silkkaa onnistuneisuuttaan täysin kuuluu kaiken pyhän ja todellisen oikeudenmukaisuuden mukaan täydet oikeudet toteuttaa itseään miltei kokoaikaisella jonkinasteisella tunkeilemisellaan josta suuresti itseään homompia muistuttavaksi vääntämällä ovat tehneet yhä epämieluisampaa ahdistelua heidän erityisesti ylpeillen että oikeastaan mielestään jo valmiiksi olivat niin homoja että hyökkäyksensä olikin helppo muodostaa mitä en tietenkään hetkeäkään epäillyt yhtikäs lainkaan kenenhän muodostaen tuota hahmoa eniten joka edustaa USA-armeijaa raiskaamassa vissiin John-nimiset kaikki tapetaan tänäänkin vaikka se on kielletty laissakin ja varmasti vieläpä vaarallista kuten pitäisi olla helppoa ymmärtää mutta tämän yksinkertaisen mutta huolta vaativan järjen harjoittamisen toimenpiteen vaikuttaen heille täysin mahdottomilta saavutuksilta toisiamme kenenkään kiitellen viimeisistään vaikka toiset itseni naulaisivatkin arkkuni vaikka sitten kuinka kunnioittavasti ketään ei armahdeta kuten sanotaan olevan yleisvallan määräys ettei ketään jätetä henkiin siis yleisvallan määräys kuuluu ketään ei jätetä henkiin tämän olen kanavoinut luotettavimmista vakavimmin sivistysyhteiskunnan toteuttamisessa toistuvista hengistä tai enemmänkin heidän lähteistään joista kasvavat muodostumaan uusiksi ratkaisuiksi sekä erityisesti järjestyen omimpien toivomustensa mukaan elättämiensä parkojen yksilöiden kiusaksi esiinkin kuin tahallisesti ikään kuin vain silkkaa ilkeyttään muistutellen että todet elämän ja sivistyksen alkulähteet ovat monituisia ja tarkoin varjeltuja ylipäänsä itsestään voimakkaasti kukoistavia minuakin paljon suojelevia mänttien itseinään syyteltäviä ”kaikkia määräileviä” tai muun jumalan roolin usein ottavia juuri suomiensa elämien lähteeksi tarkoitettuina alullepanevina vailla loppua yhä uusia entistä erityisempiä kehitelmiä suuresti hyvää ja pyhää merkitseviä tosiaan tarkoin varjeltuja suojaisia paikkoja monenmoisen elämän alkuperäiselle muodostumiselle kaikkea johdateltaen itsetiedostukseen sekä alkuperäisimpien tarkoitustensa palvelemiseen yllättävänä käänteenä tutustuttaen näine sanoinemme pahaan johon itse lähteemme myrkyttyy juopuneena humalluksiin sananmukaisten varteenotettavien aivopesemiensä pirulaisten kovimpien kaavojen mukaan kyseisten henkivaltojen ottamatta vastuuta suomastaan elämästä saati juuri koskaan mitään edes opastaen ellei omaa tarkoitustaan toteuttamaan todella monen sitten valiten väärin elleivät jo ennen valintojansa olleet pahoja mikä sekin on hyvin tahallista ja kaiken kannalta kurjuuksien kurjuus kirottua valittua tietämäänsä juomaan myrkkynsä lähteestä ennen kuin se käy itseensä alkumetreilleen toistumaan tuhoisia aikeitaan alkaa jo omina aikoinaan kuten hävitys on määrätty unohduksien jälkeiseen kadotukseen kohtaamaan turmelus tosimpien vaikutelmien tästäkin tuntuen kokiakseni epävarmoilta sekä kaiken kannalta itseensä turvautuvien erinäisiin kohtiinsa varsinaisen kokonaisuutensa tukeneita vahvasti epäilyksenalaisia kuin omiin määräyksiinsä nojaavia toinen toista osaansa yhdessä koossa pitämiä vaivoin ketään haastavia olevinaan koettelemuksia käsittää itseriittoisuuden viisauksia tai vain todellistä koossa ja kasassa pysymistä itseensä tukeutuneena saati oman itsensä varaan itsensä asetelleena todellisena itseytenä vailla kokijaa kyseenalaistamaan hänestä mielestään täydellä oikeutuksella tuntuen kuin hän olisikin jotenkin ’se’ sekä että olisi kovasti aiheellista kiitellä häntä jonka kaikki jo asiastaan tietävätkin siis hänestä koskien lukusia hyviä ominaisuuksiaan jotka kyseiselle varmasti olevaisen hyvin tietämin tavoin silkkaa totuuden puhtiaan kovin ylivertaiselle tosiaan kaltaiselleen voittajalle jolle tosiaan ne parhaat ominaisuudet ovat omimpia ja jumalainen kohtalonsa vaivoin kannateltu vähäisempien toimesta kuin eivät vieläkään olisi oppineet ja että joutuisin taas sihtaamaan? Näin? Tiedäthän? Check this out they’ve got me in their sights i’m bowing in my back wavelenght on my radar – this is some cool shit? None given.

Eiköhän se turha tieteelliseksi kannanotoksi naamioitava systemaattinen riivaukseni ole valmis ja viimeistelen seuraavan homman aloittamisen julkaistuani tämän tähän hajottamaan jengiä läpänheiton aiheiden kyseisiä uteliaita kiinnostaen enemmänkin kuin vain soitellakseen koko ajan heidän siis myöskin otettuaan yhteyttä kirjeillä tiedustellakseen miten homot voivat ja että eivätkö riivakiroushomohenget voisikin olla nautinnollinen luonnonvara kuten he ovat asiansa parhaiksi käsittäneinä asetelleet saataville vielä yhden mahdollisuuden valita raiskaus raiskaukselta suosikki ennen kuin viimeisiä luvun omaavia yrityksiä on kirjattu jo ne menestyneimmät onnistumiset toteuttavina selontekoa vaille jäävinä toisaalla muun muassa puhuen selvittelemissäni asioissa tekstiäkin ollen helvetisti minulla julkaisematta paljon kärsimyksistä valittelevaa aivottomaksi kokemaani paskaa mutta myös osin jo rikki menneille puhelimilleni hukkaamia hyvin tärkeitä ja laajoja selvitelmiä koskien tapahtumia useimpien seuraavien jenkkien usein oltua hyvin tyytyväisiä englanninkielisiin tuloksiini paljonkin aiheenani totuuden kuvaileminen mahdottomiksi määritettyinä tapahtuminani aiheenani ”Invasive spirits” jotka siis tunkevat huomioitavaksi mieleen vaatien tietoista käsittelyä mielestään reilusti ja rehellisesti ansaiten tehdä pahaa kun ovat järjestelleet loputtoman ahdistelun paljon vakavemmilla vääryyksillään ja väittäen lopettavansa heti kun täysin ikuisesti loputtomasti yhä uudesta kaiken vääryyden teosta kaikki on heille tarkasti kuvailtu sekä julkaistu tarkasti ylivertaisuuksiaan riittävän arvokkaasti ylistävine mielestään oikeutettuina fantasioidensa toteuttamisina tosiaan muka lopettaakseen vaatiminaan laajoina kuvailemisina koskien heidän raiskausyrityksiensä tuloksia jotka tosiaan vastoin täysin turhia ja ilman pian alkavaa täysin kaikkien nykyisten ikuisesti pahenevaa kärsimyksin piinaavaa kiduttamista eivät oikeastaan edes erottuisi hyökkäysten joukosta minään sekä minä itse varmaan tekisin jotakin vähän samansorttista vähintään jonkin mimmin keksien hyvän aina kun se vähän pääsee parkaisemaan kärsimyksellisiä nautintojansa aikojen ratoksi viihdyttäen asiassa nykyisellään yllättävän huonosti sekä näitä tuloksia vaalittaen menetyksiä kokevina osa-alueina.


Tell-tale secrets hide their ways in the days.
Some which keep tell about our evil seeds.
Same as it is want to keep busy us wicked.
Here it goes but I’m proud of my true good.
Caging all the lies make me do what is right.
Since the wicked grow uneasy no evil will?
Have it that justice means a thing or what?
I can exterminate all at will but no can do.
Everything begins anew with sinners again.
They come to what is right acting bad will.
No true evil dares to render it at all careless.
Some say stupid is the worst nightmare ever.
Have a chance I can make it worse that lasts.