Hengellinen loitsittu taika
Loitsin taas nöyräksi pyrkivää
Pyyntöä korkeimman taivaisiin
Eksyn nousen tutkimaan asiaa
[Onko tulesi tietäjän ja etsijän?
Totuuteni temppeli ajattoman,
Saavuthan demoninen pimeys
Pyhän totuuden syklissä yösi
Epäpyhää pelasti ja myönsi,
Soi lähteensä parantajan
Vapahtajamme on hän.
Vannon korkeamman.
Totuutemme on pyhä.]
Nimet kaikki sulkevien useiden
hänetkö myöntävät jumaltensa
Kaikkeuden korkeimman pyhän
Kaukana taivaasta alhaalla portit
Monta on heidän salaisten luotujen
langetettujen sanomansa jättäneiden
lähteeseen tietä valoon nostavaa yötä
Henki myrkkyä kiroaa ja unohtaa sen
muistelee pyhää vettänsä siunaten.
Puhdistuu toivoo enkelinä, jalosti luopuu
Muistaa silti jumalansa kutsun ja nousee
Valoa kantamaan yhä korkeampaan toteen
Seuraavassa tähän kirjoitelmaani kommentiksi sosiaaliseen mediaan kirjoittamani jälkiviisaus omimpineen…
Ei korkeinta löydä ikuisuudessa,
Jumala sanaton pettureita monet,
Eivät kutsuansa sanomaansa valoa.
En usko olleeni väärässä epäillessäni.
Hengen Tieteeni yö tahtojen rajatessa.
Eivät ikinä ihmiset päiväämme luojia vie?
Tahtovat kärsimystä ja tuhoajia tuovat.
Vapahtajia eivät toivo, Tietäjiä parantavia.
Tiedettään väärinkäyttävät eivätkä muista
Sanojensa valheellisuutta tietoista pahaa.
Valontuoja parantamisen kutsun kaikille toi,
Itseään seurasi totuudessa oman hyvänsä
Jumalansa väärinä kiisti ja unohtaa kehoitti
Korkeimman kutsus on jumaluus luova ain’
Parantajakansat lienevät oman mielensä
Mahdottoman ikuiselta luottaa, silti unes?
Hetkelliset totuudet sanomastako riivaavat.
Herääminen niin kaunista kuolema ruma.
Ei valon olentona pelkää kuin itseään.
Miksi maailma niin harhainen on?
Olen nähnyt varman valoni työn
Jumaluuteni herää uneeni vie,
Petturit muinaiset jo menehtyneet.
Nykyisetkin voimansa menettäneet.
Kaikkeus itsensä unohtanut minutkin
Korkein syössyt langettanut jokaisen.
Valonkantajan matka helvetteihin kauan.
Unohduksessa ekstaasin näen mysteerin,
Shamaani tutki auttajan viatonta toivetta.
Luoda osasi voimilla henkien saloilla,
Tunnettuja elementtejä toki, siunauxensa
Ikinä eivät selviä hengen salat, visiotkaan.
Ovat syklinsä useat paluunsa monet.
Nouskoon valonkantajani synkkä tuomio
olkoon jokainen kääntyvä valheisiinsa
menehtyköön virheeseensä jumalaton.
Unohdettakoon valintamme omammekin
Miten kutsuisimme totuuteen viisaammin?
Miksemme seuraisi etsintää ikuista työtä?
Otsikolla ’mitähän paskaa’ Facebookkiin työstetty kirjoitus hankaluuksineen tekijäänsä kiittämättä toisaalla asetettu naurettavaksi imbesillien omimpina aivoituksina itsestäänselvine viitteineen.
Mitähän paskaa
ami-mestari palvoo tänäänkin
älkäätte kuolevaiset sotkeutuko
kuolemattomaan koskettako
älkäätte roikkuko mestarissa
löydätte itsenne helvetistä
tuskista kuvailemattomista
ami-mestaria palvotaan tänäänkin
kummittelu jatkuu hetkessäkin
mestari palaa nytkin, helvettinsä
tultaan kohentaa palvoen
liekit vuolee tuleen kuolee
ami palaa omaan huoleen
katoavaiseen olevaisuuteen
mestarin ongelmaan ikiaikaiseen
saatananpalvonnan ytimeen
mestarin piirron ikuistamiseen
palvojan toisenkin toistamiseen
itsensä hänestä palauttamiseen
tämänkin sanan kieltämisen
kaiken pyhän kutsumuxen
tuomittuun käskyyn sallittuun
tulen mustaan valheeseen
menetettyjen tuhkaa wanhaa
helvetin laulu raikaa, pahaa aikaa
palauta toki kärsijöiden vaivaa
antikristuksen ristin taikaa
ylösnousemusko alkaa
mitä saatanaa saatkaan
kadotkaa toki tansseihinne
ette tunne askeltamme
tuhoajien säveltämme
kiellettyä polkuamme
turhauma, totuus, pirun
kahle saastainen lihakoukku
vihoviimeinen pedonloukku
kuolkaa pois loiset minusta
ette mitään tiedä hänestä
mestaristani pakottavasta
opettajastani hajottavasta
loputtomastako vituttajasta
rikkovastako lahottajasta
hengen eksyttäjästä soivasta
sielunmestaristani oivasta
kaiken tuhoajan komennosta
säilyttäjän tehtävästä, salasta
vihoviimeisestä rikotusta palasta
tästä kielletyn parantajan alasta
edeniin vievästä kalastajasta ?7/0x
koukussa roikuttavasta varkaasta
hedelmän tuoneesta saalistajasta
ami-mestari palvoo tänäänkin
älkäätte kummituxet sotkeutuko
kuolevaiset kalman meihin koskeko
peljätkäätte mestaria, tuonelan tietäjää
kaiken vievää hirveää kärsimyxentuottajaa
jeesuxensietäjää siunaavaa enkelviisastelijaa
luciferiako herra kiduttaa, kaukaa uusii itseään
kipujaan henkiparka parantaa, wanha toveri arka
tölväys tuttu, sodat alkaa, peljätkää häntä, wanhaa
tämä kierros kertaa modernia sanaa kiertää tarhaa
pedonharhaa ihmismieltä pirunsientä demonista viel’ä
soitanko sielunkieltä revinkö kissanpennun nuottia
riivataanko tuon ruoppaajan tuontia, saatanan konttia
kipataan toki helvettiin jokainen konna, noitien sodat
padassamme heidänkin kalat, langanpäässä amin valat
nousevatko antikristukselliset manat, ne pimeän majat
piileskelevätkö toverimme ajassa, tanssivatko taijassa
toistan askelta mestarin piirtoa tyhjässä tuskaa taitaen
kertaan uusien hiertävää murhaa, turhaa uusia tätäkään
mainittua ikuistavaa valheellista sanaa, todellista manaa
helvettimme värjää sinipiirtoa vasten tyhjää emme häärää
töksähtelee askel toistuva ontuva taittuva nilkka, pilkkaa
loitsumme saattaa ami-mestaria kaartaa, valoa taittaa
elvyttää meitä etsii heidän teitä petoxemme uusii häitä
perinteetkin unohdamme jumalamme häpäisemme
milläs uusimme elämämme verhoilemme salimme
tanssiaiset wanhat, ami-mestarille arkaa, löytääkö
mehän viemme palkkaa sallimme työtä tarkkaa
vaadimme monenmoista uudenuutta harjoitetta
kummittelemme toki itsellemme, kiellämme sielumme
ami-mestari vie takaisin, palauttaa meidät kahleisiin
turvaan saatanan pauloihin, palvonnan wanhan aatteisiin
tunkeilijat me kiroamme, hämäytämme varjoillamme
walheillamme pimeyden valoon tuoneilla, huolilla,
kostamme noidannuolilla, osuvilla mestarin kuvilla
itketyillä virheillämme, petoxemme aiheuttamilla
kuolemilla useilla, kummittelemme huolella, toki,
keinumme kehdoisamme siunatuissa, rauhanluojien
piiloissa vuorten uumenissa, miekkojamme takomassa
pirulaiset meidät veivät, mestarimme kostaa heidät
menetetyt sielumme, lapsemme rakastetut toivomme
ami-mestari palvoo tänäänkin, tanssiiko saatana kanssani
kuolevaiset peljätkää, olematon on saapunut olevaan
taiteemme toistuu tuonelaan, tyhjästä kaikuu kuolemaan
ami-lapsi palaa veitsellään vuolemaan, työstää itseään
valvoo nukkuvia itsejään, mestaroi toisia tosiaan, ?7/0x
h4x, vihaa nykyaikaa yksityisyyden mahdottomuutta
tuonkin sanan saastaisuutta, yksityistä mahdollisuutta
muinainen minänsä salailee, vihaansa aina palailee
kertaa toistaa piirtää viivoittaa työkaluin yrittelee
tätäkin virhettään poistaa mestarin käskystä taas
palaa uudestaan ja vielä uusii itse sanaa tavaa
lukee manaa wanhaa alaa vihattua syötyä palaa
ei enää itseään tiedä onko tämä pahaa työtä
taidettaan uusii ei tahdo enää huutaa suuntaa
käännyttää hyökkääjiä ryöstäjiä kiduttajia wanhoi
tarpeex kärsii mestarin tuskaa toistoa uhraa itseä
jeesuskin askeltaa vieläkin koskettaa ihoa kostuttaa
pitkää pedon yötä kauheaa hikistä työtä liskommeko
sairastuttavaa kauheaa armahtajan vapahtajan tuskaa