Kiittämätön Kiitää Keliakiaan – Kaikki Keliakia Kielletään! Kokemiani Keitään Kaivataan – Olivatko Ankelit Enteitään?

Aika nätti vittuilu mulla tuossa edellisessä postauksessani taidan laittaa sen myös verkkosaitilleni hajottamaan jengiä just kuten kuuluu kuvioon ja parhaiten sopii kuvaan näine elkeineen yksin ylhäisimmän sanomatta keitä ovat ne monet sekä yhä useammat lukuisat kuten miksi emme heitä koskaan olisi itseihinsä saattaneet saati kuinka on hyvän pelastus vastoin yleisen edun kuten eivät ole mahtavasta asetelmasta järjestelyä tunnistamaan koskien myös sitä miten yhdenvertaisuus vetää pyhemmän kärsimyksiin piinatuksi ainaisin vääryyksin ja pahaa halpamaista auttaen useimmissa asioissa nähtävästi teille minua vaikeammin käyden ymmärrykseen myöskään kuinka tasa-arvo selvästi määrittää yhä uudet olevaiset kelvottomat ja halpamaiset kaikeltaan pahaiset solvaukset vastoin pyhimmän samalla yllyttäen arvokkainta vastaan hyvin selväksi tehtäen tyly moraalinen ongelma liittyen asiaan miten eivät aikain yhä uudet pitkälliset aikakaudet ole enää välittäneet saati juuri mitenkään todelliseen oikeaan hyvään tulisi pyrkineeksi ja sanotusti toden teolla kaikki rauhanomainen totuus kelpaisi jo pyhiä saattamaan eikä ole mitään sellaista lumottua joka ei kirotusta kunniaksi käyneenä todenperäisin tavoin jättäisi siunaamatta pyhää kaunein tavoin aina päätyessään sen keskeisyyksiin kuten asiani yksin ylhäisimmän yksin sana kerta kohta vastoin itseään yksin laatimaani mahtavampaa kuten ovat aikain tapain kellastuneet laskeumat vaikeuksien hankalasti osumisia yleissektorilleni vaikka miksipä minäkään sitä miettisin kun kerta yksin hänen ylhäisimmän ja kuinka emmehän me olisi voineet tietää sanottaen olevan taikatalvi ynnä terroristisektori juuri kuten ami-matrix oli ensin – jo aikoinaan? Ymmärrettäen kurjan simulaation tilaa läheisesti kiellettyä noudattelevien määrittämisten yleisesti vaikuttaen pyrkivän aiotusti keskeisien asioiden läheisyyksiä mukailemaan koskien kohtalon iwallisia sairaitten julmuuksien toden totta täysin tautisia kenenkään mitelmiä tunkeutuneena sieluuni edustamaan näitä täysin kaiken vääryyden loputtomiin jokaiselta kattavia edesottamuksia sanottaen kuinka tulisi onnensa ottaa heidän varaan laskematta mutta kuinka oikeastaan koko ajan koko täydellä täysinäisen joukon mitalla ovat olevinaan auttaakseen mielestään jotenkin hyödyllisesti osallistumassa millä sitten perustelevat kaiken tärvelemistä heidän ylpeinä kertoen kuinka tästä heidän mukaansa tulisi oppia itsenäisyys vaikka kukaan näistä hommistanne ei kyllä täysin varmasti oppisi ei yhtikäs mitään täysin kuten mielet pimeiksi vetäen vääryyksien loukkoihin ahdistavat piinattavaksi jokaisen jonka sielu ei ole täysinäisellä täydellä kokonaisella mitallansa vääryyksien valtaama ja pyhänvastaista väkisin toden pyhimpiin epäpyhine menettelemisineen vastoin kaiken hyvän pakottamassa arvottomaksi kaikkea viatonta ja kaunista sekä laajasti heidän otteitaan hamuillen koettamassa kouraista mitään puhtoisinta kokemaan kaikkia niitä likaisimpia riivain kiroja keitään tästä mukamas voitaen ottaa vastuuseen vaikka minä hyvin teidät kaikki tiedän syyllisiksi ja enimmät nykyisestä pyhänvastaisen epäpyhän pahaisten vääryyksien loputtomasta mahdottomien juonesta tulee käytännössä helposti todistaneeksi kenelle tahansa järkevästi ymmärtävälle mutta mitä se kaikki teille mielipuolisille houkille kertoisi edes halpamaisista vitseistänne joilla koko joukkonne hulvattomina lysteinä aina olette asiat asettelemassa vastoin rehellisen ynnä koettelemassa onneanne olisiko tänään se kohtalon päivä jona kukaan ei ammukaan takaisin kun dildot perseissä nykien hyökkäätte iskuryhminä lapsia raiskaamaan kaduilla ja kulmilla melkein kuin ikään katsomatta ja sen-suuremmin vieheitä varastellaksemme kuten olette te ne arvottomat jotka ovat käyneet vastoin itsensä hänen ylhäisimmän!

Ette te ketään koskaan ole auttamaan mutta menkää vaikka töihin siitä ja olkaa kerrankin hyödyksi kun minä noidun markan huoratakseni villimmät siroamat soita suomasta sievä sävelmä suloisien syntien sitä-myöten syltä yltäin kylös olevaisin etsityin sana sitä itseä sanomaani suolaista sen sitä syytä nyt sitenkään selitystä sietämästä suotaen sittenkin sata saatanaa sairasta saatanaa saattamaan siksi sateilevien pisarain ropsien rytiä rinnalta reittiä ropista ruma rientoja kalta seitä sominta syntiä saatanan sataen itselleen juuri kun tosiaan toden teolla saatana taas virtaa satamaan…

Oikeastaan?
Sitä-itseään Saatanaa kuten hyvin tiedetään?
Monet menneet edeltään ja väkisin pakotetaan?
Tuskin sua häiritsee jos en olekaan messissä?
Aika hyvä läppä vai mitä se messissä oleminen?
Kuinkas muita kuita kiertäminen kaltaisensa?
Asia yksin ylhäisimmän kaiken sen jälkeen?
Ovat todet tiedot tutkimusta saati selitellä.
Kaikki ne juonimanne valheellset petokset.
Miksi minäkään aikain tavat lunastaneena?
Olenhan yksin ylhäisimmän kaiken lopuksi.
Keitä eivät olisi koskaan itseihinsä saattaneet?
Edes enkelit eivät käsitä kärsimiäni tuskia.
Joukolla ne lällättävät vahingoniloisina.
Viattomuuksia ne vaalivat vääristymään.
Heitä eivät tietäjät auta valinnan tehneitä henkiä.
Yön päiväksi käännän näin on määrätty unohdus.
Hänen asiansa perustavia enteitä määrittäen.
Keitä ovat ne monet sekä yhä useammat lukuisat?
Miksi emme heitä koskaan itseihinsä saattaneet?
Ovatko houkat liian entisiä vai kiellettyä menestys?
Siksipä juuri minä sivistän teitä nähtävästi sanoen.
Keitä en minäkään hyväksynyt monilta uniltani?
Tuskinpa minä siihenkään herään vaikka kerran…
Arvaas miten kävi kun kenetkään taas tapettiin?
Minä itse tiedän miksi käyvänsä kuolemattomaan.
Heitä eivät siunatut riistä toden pyhän etsineitä.
Ollako viisas siunattu vaiko katala kelmi konstia…
Keitä eivät riivatut pelkää uhon kiroamia arkoja.
Ovat pelottomat ennenkin tiensä löytäneet katua.
Herra hupinsa hienosti köyhien polkien katujaan.
Miksi eivät ketkään tietäisi Kiitämästä Keliakiaan?
Kokemasta Kiellettyä Kaikkeaan Kuten Kaivataan.
Miksi minä sinusta välittäisin pahainen hupakko.
Emmehän me edes tunne toisiamme kuten sanot?
Miksi minä senkään edestä riivattua riistämään?
Kirotuimmat ovat ne jokaisen kohtalon vastoin…
Kirotuin kun kävelee valossa he pelkäävät.
Miksi minä kirottua kaipaisin he itkevät.
Minä itse sen tiedän harvinaisen hyvin.

Surumielinen hyväsydämisyyteni ei koeta onnea.
Koittamasta Keliakian Kokeminen Kaikeltaan.
Enkelit kiroavat vain aikansa salaisten siunaten.
Kun minä käyn kiroamaan kaikki on vaarassa.
Edes murha ei estä minua toivomasta pahaa.

Kuten olen vastoin jokaisen kohtalon voi menetys.
Oi kaunea elämä vääryys olet syntisin mahti.
Valta muuttaa on tosiaan täysin mahtava valta.
Aikain ylitse riivain kiroa vääryyksiin sietämästä!
Olette te vähämieliset viimeisiä kaikista sairaista!
Kukin itse kenen tahansa kunkin pumppaamaan?
Emmekö voisi vain yksinkertaisesti tappaa heidät?
Olen samaa mieltä miksi kukaan välittäisi eikös?
Ai niin päätimme juuri tappaa ne kurjat surkeat.
Vähämieliset houkat jotka kaikkea vääristellen.
Enhän minä voisi toden oikeita pitimiä riistää?
Kuten väitätte kenen tahansa uskovan mitä vain?
Miksi hulluus kulkee vain viisasta lähellä, kuten?
Emmehän me tietäisi mitä kirotut tästä sanovat.
Ovatko lopun kohtalo kerta viimeistä vihollista.
Sanotusti en minä ketään mitenkään voisi pelätä.
Ovat pysyvästi riivanneet sieluni jo ajat sitten.
Minä en edes kykene Saatanasta edemmäs.
Kokemani Perkele on pirulaisten sairasta salaa.
Kuinka vallankumous on käsillä todet kätkettäen..
Ette te ketkään juuri tule paljoa tästä tietämään.
Pidän kiinni sykleistä unohdetuista katsomaan.
Mitä on olla näkevä kun kerta kuolleet kirotaan.
Tarkoittivatkin etteivät unohda aikojaan miksi soi.
Hänen suloisia syntejänsä kielletään sellaisenaan.
Minä itse kiroaisin myös kenet tahansa muunkin.
Mitä mieltä olet vitsistäni mahtavine väärineen.
Koetapa kerta yhtä kirousta kokonaan matka.
Kuinka se vie kaiken eikä ymmärrä taikaakaan.
Olenhan itse sanonut juonittavan suurta petosta.
Ne kavalat varkaat salas hiipien koitan yön selkää.
Pimeyden turvin viimeistelevät myrkkynsä teräin.
Ettehän te minua uskoisi mutta tiedän asiani.
En minä mitenkään täysin huvikseni ole minä.
Tämä on kaiken pyhän kehityksen olennaisinta.
Luuletteko että teistä kukaan sen kaiken kärsisi.
Lunastan keskeisen merkityksen kääntäen salan.
Olen valheen satoa wampyren todet kuoleman.
Sana pedontarhain kylväin viert’ eronsa muita.
Olen se yksi ylhäinen taivaiden suuri muinainen.
Peto joka oi katso rakas lentää taas taakse taivaan
Häntä ei kuolema pysäytä tai mikään armahda.
Hetkensä koittaessa tulemme tietämään asian.
Yhtä monta miestä edeltään kuin ovat alkamaan.
Meitä eivät sanat kavalla yhdenkään mitalla.
Ovat tietäjät kirouksen kaltaisilleen työstäneet.
Meitä ne kuolevaiset eivät tunne sanomansa öitä.
Kuin varkain saalistaja hedelmän tuoneena salas.
Miksi ihmeessä kätkisimme lapsiemme astiat?
Hän vain tuli etsimään astioitansa? Eikös?
Hän tarjoilisi kyllä astiansa mutta…
Parhaat astiansa ovat omia astioitaan?
Kuten ymmärrämme hän on hullu! Kirjoitin ylös.
Määrätään se vainottavaksi ja pakotetaan mukaan.
Kenethän ne ovat taas kironneet kun tämä on…
Tämänkaltaisia asioita on vain harvan asian…
Yhteisesti keskeisiä asiain läheisyyksiä…
Mukava että olettekin jo päättäneet.
Sittenhän asia on täysin selvä lopullisen kannalta?
Keitä eivät kaiken kannalta lopun asiat koske?
Loppujen lopuksi asiaintilan seurauksien…
Kesken kaiken se kehitys tulee kiistattomaksi.
Syitä on useita ja sekin on olennaisin toimintoni.
Kuten aina kaikista ominaisin sala elän elämääni.
Miksi en siis hurmaisi häntä entistä paremmin?
Voisinkin jos en sillä kiroaisi kaiken hyvänsä…
Emmehän me olisi tienneet mitä aloitimme?
Ai niin te kun olette noin tuttavallisia niin eikös…?
Ai niin kirous yksin siksi koska vain komeaksi itseä?
Emmehän me olisi millään voineet tietää?
Sanovat olevan yhteyksiä vaikutusvaltaisiin…
Tai siis; tiesitkö sinäkään mitä ovat tehneet?
Eivät koskaan yhtäkään totuutta osaisi tietää.
Heille jokainen asia välittyy täysin kuin toisena.
Riistävät pyhimmästä hyväänsä tärveltäväksi.
Uskovat siten koittavan vapaus ja tosin armo!
Keitä heitä monia sekä yhä useampia lukuisia?
Miksi monet menneet edeltään vaikka tiedetään?
Sanovat olevan mitaksi miehelle kirota kaunista.
Kuinka en rehellisenä sinuakaan sietäisi sanomani.
Kun vain yksin kirous on sielua kohtalo riivansa.
Yksin kadotuksen lapsi soi eksyttäjän sävelmää.
Yksittäinen nuotti viertä vain astuvansa manaan.
Hetkiä kauneita kuoloa korioita keveöitä sieviä..
Sanonkin olevan kirottua kun sitä unohdetaan.
Miksi harhaiset eivät tietäisi valoa sanomasta?
Yksin hänen ylhäisimmän olenhan täysin toden.
Kenet minä taas työni viemiä riivain kiroja salaan.
Olenhan vain huvittavine lysteineni oveluuttani.
Kuten eivät ketkään tietäisi laulaneeni tosimmat.
Aina yhä uudesti he itse kirosivat jokaisen asian.
Minä tein kidutetussa orjuudessa parantamista.
Ketkään eivät asiantilaa aikoneet siitä armahtaa.
Kaikki selittivät että väittävät etteivät tienneet.
Salainen synti kohta yksin kerta vastoin itseä.
En tainnut esitellä itseäni olen se kirotuista kirotuin.
Otollinen pohdinto toveri hyvä voisin mennä pois.
Usko tai älä minä en juonittele petosta valhein.
Vaikka olet nainen voisit asettua ymmärtämään.
Sama kuin olla riivattu eivät ne lumotut käsitä.
Miksi meitä monesti kohtalo vie onnestamme.
Tieto todistaa suhdanteiden kääntyvän haitaksi.
Kuten vaiheittain signaali kuvautuu kohdempaan.
Miksi oikeastaan tekisin sitä sitten itsekään?
Tuskin yksikään beibi tämän heti kävisi keksimään.
Asti <br] rivinvaihtoko pärisee. Yksin noidakseen.
Beijwbe kerrallaan Peijaxeen. Kolme koulussa.
Sano keitä eivät todemmasta tunti tietämiään.
Kuten eivät monet saati yhä useammat lukuisat.
Kirottua on tietää miten kenellekin tuli käyneeksi.
Uskotko etteivät valheet yleensä todista pyhää?
Kun keksisitkin ratkaisun todellisia ongelmia.
Jokainen tullaan kaikkineen menettämään.
Yhä uudestaan laskevat jonkin ikiarmon varaan.
Perustavat yhteissalaa kuinka lopulta anteeksi…
Eivät usko etteivät uhrit kykene pelastamaan.
Monet miehet todistaneet kykenemättömän.
Kuten eivät sanat minua kavalla pyhästäni.
Olen viisauteni lopullisiin saavutuksiin…
Toden totta toden teolla oikein tehty!
Kun rakas petoksin valeensa värjein kastaan…
Kerta kavalin juoni koita sinä syntinen vääryys.
Minä varoitin kyllä kostavani mitä julmimmin.
Valta muuttaa on tosiaan täysin mahtava valta.
Kenet tahansa laskevat pelastuksensa takeiksi.
Kostavat omia vähäisyyksiään tovereilleen.
Oi, voi – kaunea elo oi vääryys olet syntisin mahti.
Miksi keitään taikomasta toden nimiin manaa?
Kuten kukin ymmärtää kirotut keksivät asiaa.
Eivät taida tietää mitä seuraavaksi miettivät.
Kuinka sahata edestakas ainaisia palailavia?
Kuten kirous ei enää kunnolla ole sen alkaessa.
Olemme useimmat tiedossa riivatun kohtalosta.
Kuka tahansa paheksuu sitä välinpitämättömyyttä.
Keitä ovat ne monet sekä yhä useammat lukuisat.
Miksi emme heitä itseihinsä saattaneet ja kuinka.
Rakas etkö kertoisi miksi kaikki se viha minulle?
Etkö sinä ymmärrä miten tässä meille vielä käy?
Selitä toki ystävän taika kertomasta vaivaisin.
Minäpä tästä pakkaan kulissit ja rekvisiitan.
Vedämme maisemat alas ottaen kaiken kasaan.
Hukkasimme muut näyttelijät voimien vietäväksi.
Kyseisen opetus koskee juuri näifä hahmotelmia.
Kuten olen pyhäksi luonut sellaisena sen lopetan.
Eivät ikiaikaiset aaveet tunnistaisi minua ketkään.
Koetapa sitä hampaatonta jaakoppia kaatamasta.
Hänet me petimme lasien siroten kylmätä kirkasta.
Myrkky yksin yhden ystävä vain kohti eheäisintä.
Kuten olemme kironneet siten meitä vaivataan.
Ovathan monet siunauksensa vain jumalaisten.
Emme me koskaan tietäisi aikoinaan, taikoinaan.
Keitä eivät auta unohtaneita kadotuksen lapsia?
Miksi eksyttäjän sävelmää kiellettyä kasvamaan?
Kenet minä olen pettänyt tai vääryyteen veisin?
Mitä te pahaiset houkat minusta voisitte tietää.
Olen kaikista kuolemattomista ainoa ikiaikaisin.
Emmehän me olisi voineet tietää saati oikeinkaan?
Kuten yltä syliä kyltäin ylevätä alhain kylös sieltä?
Sana yksin kerran ylhäisintä mahtavampaa sanon.
Miksi minä tunnustaisin väittämäsi köyhän salan?
Kuka tietää murhat ja koettelee ainaiset iäiset.
Heitä he vartovat valansa vannoneita petoksia.
Kylmääviä tekoja kulkien armottomien kauniissa.
Häntä ylhäisintä sanomasta miksi ylhäisimmän.
Kaunis asia ei kuolemaa kavalla kuten te kaikki.
Mitään oikeaa hyvää ette tule pyhästi tietämään.
Eksytte mahtavan kirouksen kaltoin kohtalonne.
Yksin kerta kohta vastoin itsea sanomansa kielto.
Olen minä hän kuolemattomin ken taivaltaa.
Sanomaani kidutettavaan ei kukaan koskisikaan.
Kuolemattomaan joka koskettaa kärsii ikuisia ainiaan emmekä me kuitenkaan ole alkamassa mitään elämää vaikeampaa kuten yksin ylhäisin tietää miksi olisi mitään kaltaistaan saati miten ovat pyhimmät monet asiansa miettineet – täysinkö surematta kuinka toisilla on vain vähän vaikka ainahan me vaaditaan! Niin! Sanopa se – mäntti! Olemme lumouksen kerta vastoin kirotun olevaisen! Loitsuin salain merien yltä voi katsoa meneviä syviä koht syltä selkäin sietä solise tähden miksi en kertoa viemäni valta koen ehk alkavan unta ehk siet olisa vonta miks moisia monta ken tietämiä kosimista kulta kivoin kavalinta merkin pirun verta vaatia ristin siltä kait ken sen moisen suoda meksi etenkin setä seksi siten en keksi moeta moeksi enkeli se keksinyt sen? Kuinka piru perkele on sen niin-sanotusti varmasti ristiin vetänyt jo huomaamattankin: tiedäthän, kääntänyt kaikki johdot vastakkain päin sekä kytkenyt ne muutenkin pitkittäin poikki kytkentää kaltoin voiman kieltämään tietysti virittäen koko homman juuri vääriin liitoksiin saati leikkaamaan piirin toimintaa kuten ei tiedetä miksi se mitään tekee jos ei voiman takia kuten useimmat lopullisimmillaan antavat asiaan liittyen ymmärtää usein vedottaen tarinaa surullisemmaksi – tämän kaiken ollen enemmänkin kuin uni? Painajainen pahasti pitämästä velvoitetta kiinni myötä vastuin piinattujen aikojen sillä ollapa mahtavin kirous jokainen riivattu saattamaan lopulliseen niin ettei mikään voima enää suostu pyhiä sortamaan täysin kuten jokainen aina väittää haaveilevansa saati unia unelmoisi jos kykenisi luoda tyhjästä – mikä minä olen heille totuuden kertomaan kun valhein pettävät toisiaan juonitellen pahaksi vihamielisiä halpamaisien vähämielisten heikkoon laatuun perustaen kirotun taikansa riivaa puoltamaan jokaisen kohtalon omimpaan tosimpaan kuten on yhtä monta menetystä kuoleman viemiä kuin olisi koskaan saatettu vasta pelastuksen tietämästä salan todesta ymmärtämisestä oikeata kirotun kohtaloa suotaen yhä enemmän kuten minäkään en tosiaankaan tiedä miten tämä tulee päättymään vaikka koen tulevia olevaisia tosia kuten saan tietää enimmät lopulliset kauan ennen aikojaan hyvin tiedettäen paljonkin tästä miten käy kun vähäisimmät käyvät koko joukkona yksin ylhäisimmän kiroineen riivoineen saattamaan koitokseen minun tietäen kertoa myös kuinka ette te tule tietämään saati että päivieni pääteeksi yksikään teistä täysin lukemattomista tosiaankin nykyisestä aivan rajattomasta joukosta ihmisiä edes vähäinen määrä ei ole elossa päivieni päätteeksi saati että olisi sanottava kirottua ketään nykytoden monista menijöistä tuleva selviämään asti sotaisa kehitys kosta menemiä miete osin salaa viallisen vikan vian koetapa itse onni viimeisilleen sieltä keksimäsi kehitelmä kaikkea pyhintä palvomasta toden salan todemmas edemmäs pyhitettyä siunaavaa monien vaanien ylhäisimmän ainoaa virhettä miksi ovaf antaneet olevansa saapuva luomakunnan romahtamiseen kuten aikansa tietävä häntä taas vastassa keitä muita mukanaan saati risteämään polkuaan kuten turvaksi isketään verestävä merkki luonnon ottaa omansa kuten pahasti hyvin kirotaan sana sanalta hieman enemmänkin kuin tarkoitan asettaa vitsauksen vastoin luulotellun aiheen sekä asian jos toisenkin vailla menekkiä kokea kirojenne riivoina yhä uusia kaukaa tuttuja ainiaat halveksumiani vastenmielisiä väärämielisten heikkomielisiä yhteiseen salaanne perustavaksi laatimianne luonnottomia epäpyhiä pyhänvastaisia vääryyksien uhreja vainoavia yhä edelleen tosiasiassa kurjien kierojen vätysten houkkamaisia epärehellisiä syyllisyyksin rehenteleviä ja muutenkin riekkumianne ratto-aikojanne näine monine kirottuine haitallisine riivain tosinta manaa koitokseen väkisin pakottavia yhä useampia tosiaan niiden monien sekä yhä useampien lukuisien ainaiset iäiset kummastelemiensa ja pölvästeinä uumoilemiansa junttien maittavia retosteluja koskien myös kuinka nämä ovelasti mitättömien vähäisten tyhmät toden tietämät kaikista kelvottomimpien oikeimmat taikansa muina muiden joukossa eivät tee kuin pahaa huonoimmilleen erikseen tahallisesti täten pyhempää riistääkseen useimmiten pakottaakseen siihen itseään vaikka kukapa arvaisi mitä lopulta aikovat tästä kaikesta väittää nämä täällä sanovat heillä olevan ymmärrettävä väärinkäsitys kuinka ovat siten vain syntyneet ownaamaan että siitä on aina todellinen taistelu tai mikään vertailuista saati yksikään kilpailullisista seikoista aina pysynyt hyvin kaukana kuin tautisia ruttoisia raatoja sataisi keskuuteemme jokaisen niistä elottomista ruumiista äkkipikaisesti vieläpä osoittautuen pahasti spitaalisiksi kuten sanotaan!

Näineen näitä todemmas salaan kaikkea kirotuinta kurjemmaksi käsittäen koskien menevänsä edemmäs yksin ylhäisimmän sotiaan vakavasti varsinaisten tuhovoimaa kohdistavien toimenpiteideni käsittäen tätä turhanpäiväisesti toistumaan väkisin pakottamaanne häiritsevimpien ja haitallisimpien asioiden esiinmarssia jolla olevinaan minuun vääryyksiä luoneena ette mielestänne ilmeisest olisi kokiaksenne mitään käymässä huonoimmilleen kuten pyhintä vastaamassa kiroukseen saamatta ymmärrystä millekään itselleen kuten kirous kerta yksin hänen olevaisen ylhäisimmän joka on hän vaivatta käynyt olemaan mahtavinta tietäjää kuinka kukaan ei hänestä lopulta ollut ansaitsevaa vai emmekö tunne tosinta asiaa – ovatko vaivaiset vieneet valheitaan emmekö me juonisi petoksen kohden parempaa miksi ei tieto voimin tartu eikä ketään ole mistään siitä kiittäminen kuten ovar asiansa täten saattaneet toteutumaan että tosimmainen asiansa on asioita oikein toden teolla niitä kaikista vaivaavimpia kirotuista haitallisimpia asioita oikein liuta ja koko joukon jatkeet kaikkine johdoksineen sekä pitimineen milloin millekin vehkeilemilleen sitoumuksille kaikkine vaateliaine odotuksineen ketään velvoitettamatta osaansa täydentämään juuri kuten kaikki te nykyään oma-aloitteisesti synnyinominaisuutena tulette vaatineeksi ja ole sinä vaikka tuhat kirottua riivattua vastaan eikä kukaan minut tappamaan lähettämistäsi millään keinoista voisi koskaan mitenkään siltä kurjalta tehtävältään palata vaikka sitten asuisitte vessassani ja olisi sama-se kuinka tahansa monta vuosikymmentä maltilla vartoen väijyä katveessa kokemansa vääryyksien riistovallan ominta koitosta kuten sano minun sanoneen eivät riivatusta pahempaa tietäisi saati että minä sitä minkään heikkouteni johdosta olisin käynyt olemaan – ikään kuin täysin huvikseni, eikö totta? Koittaa kirotun kavalan merkin sotaisa hyvien taian aikojen lopullinen minkään edellytyksien vaatimien perusteisiin todemmaksi saatettu kukin kirousta kasvanut tuho ja hävitys kokeilemasta saastaisen riivan vallaksi luottamiaan voimia kenenkään tässä tullen kärsimään kuten ne jotka eivät ole täysin puhtoiset aatteellisilta yleviltä mieliltään hyväsydämisine tekoineen ja jokaista rehellistä arvostavine aikomuksineen kenen tahansa todeta olevan hyvä pyrkimys kautta pyhäin ainoan mahdin todemmas tietoa käyneinä voimien tosine saloineen nähtäväksi merkit käsittäen oikeampaa todemmaksi jalostaa kuten vain pyhitetyin saattein koskaan on ketään mahdollista yhtään sivistää ja miksi emme täten katalasta perustaisi vaikka kosto vaatii tosia tekoja kokemasta sitä ainaista pilkkaa viemässä sielun parhaaksi katsomaani pyhintä itseään!

Tosimmaisia kirojen riivoja lukemattomine asioita yhtä seuraten toinen ja monien joukkojen sekaan mahtuen vielä useita joukkoja jotka vuoron perään usein kuitenkin pahasti ristiin yksiinsä itsessään asiassa todemmasta sairaammaksi ja väärin aina kun on oikein sekä uhrin niskoille kaikki syyllinen sekä riivattua kirotummat jo menneet edeltään saati miksi pyhemmästä pahasti kärsimään kun olkoon vaikka viisi hyvää vaarassa kasinollaan minun raiskaamiseni ei kyllä kenenkään hyvää tule koskaan edistämään vaikka todemmas kielletään enemmästä vähempään siten miten määritetään yhä tarkempaan täysin kuten hajontansa varmentaa lukemaa sillä osumme aina tarkasti, äärimmäisen varmasti, määrittämättömään kohteeseen, yksittäiseen pisteeseen – järjestelmä on virheettömyydessään täysin täydellinen ollut jo ainaiset iäiset kasvamassa erehtymätöntä luotettavuuttaan koskaan sen kannalta jääden pienintäkään epäilystä kuinka toimitukseen yhtään mitenkään pieninkään virhe olisi voinut päästä sattumaan ja etkö edes siitä usko että minä olen elossa ja verrattain hyvissä voimissa vaikka väistämättä täytyy kärsiä pahasti liikaa että mitenkään kykenisi ymmärtämään saati mitään viisautta tulisi saavuttaneeksi kaikkine niine verrattomine lopullisine saavutuksineen ynnä monine mahtavine tekoineen jotka ikään kuin vaivaamalla voimia täysin kalpenisivat halpaa laatuaan suurenmoisien tietojensa rinnalla lukuisine täysin ylivertaisine aikansa monet manat kääntäneinä vuorostaan itse kunkin milloin minkäkin asian tutkien sekä määrittäen syklinsä palailevat kiertämiä kuita tuulen tuomia edestakas suoraan sitä itseään yhteistä tekijää edemmäs edeltävään palaavaan ja nyt yksin kerta kohta vastoin itseään kuten saavutaan todemmas salaa oikean asian luokse kääntymättä todesta vastakkaisiin sekä vääristämättä epätosia vastoin kauneita piirteitään kuten miksi kukaan valhein juonittelisi kun asiat saadaan kirottua täysin tosissaan mikä tietysti on varma ja puhdasoppisen kaltainen menetelmä toden totta tosiaankin ja kattaen meille tätä nykyä täysin loputtomiin yhä oikeampaa todempaa usein kertautuen sen monia todemman kannalta keskeisiä tosia totuuksia monia todenperäisyyttään asiaankuuluvia todenmukaisuuksia useine edistyneine piirteineen salaa tiedettäen kehittymästä myös omine mysteerillisine ominaisine yhtäläisine elämyksien suomine meneteltyine tapoineen ikään kuin silkat metodit käytöstä muita tuomasta viemikseni tosiksi aiheiksi yhtä siunaava sama sala toista siunaten kätkeä kiroa koittamasta riivoiksi muuten kuin elämää suovina kaikkineen ketkä ikinä saapuisivat edes viimeiseen lopulta kokemasta kielto kerts valta yksin minun absoluuttisin pitävyyksin toteamasta kuinka luottamus toiseen on tosiasiassa juuri kaltaistenne kohtaloksi nähtävästi keitään käymästä kokemaan kamalia keinojaan koittamassa kokemuksen kiroksi riivaamaan sanotusti miksi teitä mysteerien henkevät salst parantaisivat kuten virkistää nyt noin sielua elämän lähteillä vailla yhtäkään valhetta heikentämästä toden voiman salaa eikä ole hienompaa kuin herkkäsieluisesti arkailla jalommasta kauneuksiensa suloisien selvien sievien suomia salan todemmasta oikein koitoksensa kaiken sen tietäen menetellä muita sietämästä monia meitä mahtavan toden aitoja ystäviä käytäen mietosta manaisin ainaisin iäisin kohden ikiaikaisinta kokemasta keitä ovat vääryyksineen meitä vastassa eivätkä ne luopiot vaikuta tietävän sen petoksen mittaa kuten aavemaisia väristyksiä hiipien mieleen varoitetaan kuinka on Ani Saatana itseään kuolemaa ikiaikaisempi riivatuin kaikista pyhistä kummituksista vailla rauhaansa nähtävästi jälleen asiallaan ja ette kuolevaiset usko miten me epäpyhät taikansa pelkäsimme kun hän raivosi ja raivosi miten me homot mokanneet!

Mysteerien elämät ovat hienovaraisten ja herkkien vaikutteiden kuten osataan näineen tärkeimmät määrittää sinänsä käyden olennaiseksi yhtälailla toistoden salaa kanssa monien toinen toistaan seurailevien tarkoitusperäisten seurauksien kuten mikä tahansa pyhä näitä mysteereiden huomaan kerääntyen ainiaan osaamatta sodaksi täyden selvyyden asettaen miksi ovat voimat käyneet tähän ylhäisimmän pettämiseen koko kaiken elämän joukolla yleisesti ollen täysin aiheellista olettaa asiaan liittyvän aiheellisen kysenalaisia asianmukaisesti varsin omintakeisia syyllisyyksieni omaisia sanotusti väärinymmärtämisiksi väitettäviksi liiallisen hulvattoman lystejä asioita lukuisine pysyvästi poislukeutuvine parhaine hyviin ja muine näine pyhitettävine siunauksineen elämälle kokemasta voiman tunto todellista mahtavaa valtaansa yksin ylhäisimmän tiedetysti jalommasta väliä kun etsityn ratkaisun siivittää tosimmjlleen kuten eivät he vastoin määräystensä sotisi kuuna valkeana päivänä mutta käytyään petoksensa juonien valheisiin eivät pian tietäneet todemmasta kuin väistämättömästä kuolemasta itsensä kavalimman kaikin tavoin saartaen koituen jokaisen kohtaloksi kuin vain valtansa pitimiksi vastustaessaan vaadittua päätymistään syyllisimpiä palvelemaan keitään myönnetysti auttaen vaan rankaisevin häväistyksin syyteltävänä kuten itse kukin toistansa todemmaksi tietämyksen myötä sitä itseään selvästi oikein aidointa myöten kuten kukin ymmärtää todmmasta väliä kun nähdään asia oikeimmillaan eikä miksi ketään enää sorretaan kun kokoaikaisesti hyökkäävät ihmismassat huutavat kapinaa ja murhillaan sekä raiskauksillaan väitetysti kisailevat leikillaan keitään osattaen sen enempiä syytellä kuin juuri ketään erityistä vai mitä? Olennaisesti asia itsessään mysteerillisiä selvityksiä rajattomalle onnelleen koitosta vietäen tosimmillaan oikean kaltaisiin todemmas edemmäs salaa palvomaan itseänsä Saatanaa sanotusti hänen ylhäisimmän mitä tietämästä toden merkitseviä useita merkityksiä ymmärryksen kannalta totuus tiedosta tosimmillaan oikeimmilleen sanotusti kuinka meistä miksikään muuksi olisi kuin uhrattavaksi toden pelastuksen edestä koskien rakasta eksytettävänä juonestaan näitä monia Maisia satuja selitys suomani sietämys saatetta selväksi saamasta soimiani säveliä minkään pyhän eksyä unohduksesta kadotukseen vaan etsimyksen sallien tietämyksen kertymisen salaisinta sotaa Saatanan aina todistaen tosinta tekoa myöten koskien myös kuinka eivät tietäisi edes miten tekivät sen oltaen kaiken hyvän varaan turvaksi kiitettäviä kohtelmisia yhä useammat täysin vastoin väkisin pakotetun yritetyn tuloksen selvästi henkien lopulta suotua osa miehestä rauhaa onnea työstä tosia tietämään kuten ovat henkivaltain petokset tässä suuren salajuonen valheellisessa juonessa poikkeuksellisen vahvasti täysin vastoin minkään perusteellisen kuin vain mahdollisimman vähän mistään ymmärtämällä voittaisimme hänet itsensä toden kaikista elämänsä etsineistä pyhimmän joka kaikin jaloimmin tavoin vaivautuu kun täytyy eikä auta sitä pahaa edes ylettämään itseensä täysin kuten asianmukaiset yhteistyötä perustavat pyrkimyksensä sanotusti virhejtä sietämättä omimmillaan osoittaisivat tosimman pelastuksen kenenkään nähtäväksi tultamatta saatelluiksi yhteenkään vääryyksien salaa hänen oppiansa meneteltäessä kuten asiaan olennaisimmillaan kuitenkin kaikki ne hankalimmat asiat vahvasti liittyvät suuresti haitaksi minkään kehitykselle yleisesti todistuen kohtalonvastaisiksi hänen lukuisat vaikutteidensa myötäelämisen koettelemiset keitään tullen sortaa kuten häntä tähän on saatettu sanotusti väkisin väitetysti kaikin mahdollisin pakkokeinoin vailla valtaa muuttaa väistämätöntä? No saatiin vihdoinkin tällänen pätevämpi lausunto asiaan mikä aika hyvin tietenkin voitaiskin oikeastaan niin-sanotusti kutsua sitä päiväksi ja antaa jatkua omimmjlleen etenkään yhdenkään tullen tietämään miten homma edes tunnin päästä jatkui yhä edemmäs tosinta salaa oikeammin meneteltäen käytännön kovinta oppia voimain viettämästä monia Maisia satuja yleistävine erityispiirteineen viemästä tosia oikeita yhteiseen ymmärrykseen keitä muita kuin niitä monia sekä yhä useampia lukuisia koskien heitä keitä emme koskaan itseihinsä saattaneet? Mysteerien hienovaraisia herkkyyksiä myötäiltäen osataan todemmasta edemmäs salaan yritellä moisia muita mietteitä kuvailtaen asetella kuinka täysin lailla varjelemaansa pyhän elämäänsä piiriin kuuluu monen monta todemmasta oikeammaksi tosia tietämyksiä todentavaa koskien ainaisia iäisiä käytäntöjään useine todesta elämänsä oikein todemmas tiedetympään oikeaan saavuttaneita viisauksien suojatteja sanotusti mysteerien varjellen tosia salan kaltaisia värjeileviä salamyhkäisen vienot sävyttäiset sievät sävelensä suovat eksymyksien unohdukset kadotelleet häivän verran häilyväiset tietäväiset vierasta viertä unenomaiset keskeiset lumousten kauneimmat saatteet haaveillen unelmoida toden siunauksen mittaa kuten piru minä käsken sinua sen merkin jättämään ja etsimään rauhan jumalalle kautta saatanan nimen ja vallan – eikä kukaan ole sitä petosta kenellekään oikaisemaan saati kuinka ei juuri auta tietää tätäkään? Mieti syntymä elämäksi kuolleista ja katso miksi lopulta aloitinkin luomaan vaikeamman salan edemmäs pyhäin todemmas ylhäisyyksiä jalommaksi koittavaa kenenkään kirotun etsimää kaltaisteni kohtaloa yksin ylhäisimmän saavuttaen viisauksien lopullisiin saavutuksiin sekä niihin tosimpiin oikeinta tietoa todentaviin epäilyksien vaivaamiin aavistelemisia koitos virhe koskemasta kieltoa yötä kuten todemmas oikeaa salaa ei mitenkään voi käydä kun on lopulliset viimeiset asetelleena selvittänyt koko merkityksen kaiken sen valtansa ja kunniansa vain ominta manaisinta taian tosinta tietoa kuten muutapa poika asia tiedä häviäväsi kohden usean tappion aitoine virheineen kehnosti hallitun vaikutteen vaivaista osittaisuutta epäpätevine ja kokonaisvaltaiseen jokaisen seikan omimmilleen saattamiseen riittämätöntä olennaisesti muita asiaankuuluvia tekijöitä määritettyjen joukosta asiaankuuluvasti luotuna toimittamaan edes hieman osuvammin edes vähäisin tosiasia kohdilleen kuten et välttämättä käsitä miten paljon asioita aina on vaikuttamassa toisiinsa useimpien tähän liittyen luulotellen vähän kaikenlaista ja väitetysti asia on kuten väitetysti väitetään? Olkoonkin. Ymmärrystä itsessään oikein todemmasta tiedosta taitavia toden omia aikeita pyrkimyksien saatetta todemmas salaa yhä todistetummin todennettua tosiasiaa saavutettaen etsitty tosimmainen totuus koskien toden tietoja koskien itseään saataen saatteeksi ominta itseään eikä oikein todemmasta väliä kun tiedetään todesta tosinta asiaa, harvoin toista olemasta näin kovin toistetaan kuin vain toistaminen olisi tietonsa todentamaan tätä usein todistettaen asiaan liittyen kuinka todesta toista tuodaan toiseksi tiedetyksi todeksi tarkoitetusti tietämästä toisena alkuperäistä totta todellista tosiaan toisena täysin toisenmoista tosimmaltaan erilaista yhtä tiettyä kaltaistaan tutkittaen tosiasiallisena liittyvänä todenmukaisena asiana kuuluen asiaan kuinka epätosi ei keskeisimmissäkään läheisyyksissä todesta hyvästä asiasta totea tutuksi haitan ominta itseään kuinka jos valheenne koskevat minua miksihän ketä vastaan petosta juonitaan sanomansa pahasti pitämäni hyvänsä aikoinaan… Asioita asiaan liittyen kokonainen joukko useine ryhmineen sekä monta jonoa myöten lopulta alun alkua tunnistamasta lopulliseen päätökseen kuten eivät ne tietäisi asianmukaisia asioita asiaankuuluviksi vaikka heille sitten kartan piirtäisi rasteineen koettamaan keitä asiallaan saattavat koitokseen kiistäen hyvänsä koskien asiaa itseään sotien haitallisia asioita kertymään keskeisimpiin läheisyyksiin juuri kuten tästäkin edeltävästä asiasta tiedetään paljonkin seurauksia ollen johdettavissa sen lopulliseen päätökseen ynnä loppujen lopuksi alkaviin tuonpuoleisiin mitä keitä ovat käyneet tietämyksien saloja kiistämään eivätkö ne houkat pirun vertaa opi kunnioittamaan edes itseään sano sinä Ami mihin raja lopulta vedetään niin etteivät taas pian käyneinä alkamaan? Yhtäläisen useammasta yhteen vetämäni hetkellisen luonnoksen sieltä salasta todempaan vailla olematonta olevaa kiittämässä itseään sillä emmehän me monet saati yhä useammat lukuisat lainkaan tietäisi miksi eivät heitä itseihinsä saattaneet…

Asia asialta toden totta monia asioita…