Mestari ongelman ytimessä kiertää sanaa

Hei muistio!

Laitan pikana talteen työn alle eräänkin asian kun kerta kokoaikainen ainiaat vaivaava kuolema täysin hirvein tavoin riistää kaikkea pyhintä jokaiselta.

Ajattelin eilen erästä tärkeimmistä ongelmista joka on saavuttaneena pysyvän tilanneymmärryksen mahdottomasta sekä kovin mystisestä helvettiin kärsimykseen vievästä tilanteestamme jota kaikki me hyvin paljon olemme yrittäneet mitä varovaisimmin tavoin huolellisesti tutkia kehittääksemme vain ja ainoastaan oikeimmat ratkaisut kovasti askarruttaviin kysymyksiin.

Olin huolissani että päädyn pahasti ongelmiin Venlan jotakin unohtamaani saadessaan tietää tai joutuessamme sen kanssa tekemisiin, ja Venlan kaiketi juuri tätä valiteltua pysyvästi molempia pahasti vaivaavaksi – sitenkin ettemme koskaan tulisikaan löytäneiksi toisiamme niin että molempien juttu tässä käy yhä mainiommaksi vaikka ei pitäisikään aina kantaa teräaseita saati että maailman tuhoaminen millään keinolla koskaan mitenkään tulisi olemaan hyvä juttu – Venla sitäpaitsi taas kuoli yleisen kauhistuneen paniikin saattelemana ymmällään katoamisestani kun jäin vahingossa auton alle ja merenkulkuväyliä ei sitten enää ruopattukaan vaikkakin tuskinpa syvällisistä asiayhteyksistä mitenkään johtuen, eikös – joret?

Seuraava ongelma on kokoaikaisesti nöyryyttävät kiduttavat taiat jotka koko ajan raiskauksia yrittäen tärvelevät minun ja kaikkien jokaisen asian hommat näihin liittyen täysin aina viimeisteltäen ankeilla kurjimusten murhilla sekö hommaa salailtaen täysin pyhänvastaisesti sekasortoa kylvämällä mikä vaikuttaa tosi vaikeelta kun siihen mä puolestani aina ja kaikkialla jokaista kohtaan olen ollut pahin syyllinen – mutta strategia tosiaan suosii jokaista mysteeriä sekä kaikkia näiden salaisuuksia monine varmasti täysin mainioine voimineen ja muine huokeine edistämisineen koskien yhä edelleen erityisen mainioita kaikista parhaiten parantavia kehityskulkuja monine suosiollisine jumalaisine siunauksineen kuin mikään perinnehenkisyyksien varmasti aina olennaisista ymmärtelemisistä ei koskaan voisikaan kaikkia taikuuksien epäilyttävän vaikeita mystisin tavoin täysin salamyhkäisiä kirotuista kirouksista kirotuimmin kätköjen katveissa varsinaisia varjojensa myrkkyjä kehräileviä moninaisia yhteisen tuhoksi koituvia aivan kuin täysin itsenäisiä ongelmia lukuisine sekä yhä mahdottomammin loputtomiin lukumäärältään rajattomia pahoja ongelmia ratkaista, – joiden merkitykset ikään kuin täysin järjestelmällisesti yritetysti kaltaisiani kirottuja aaveita kummitellen kantavat haaksien säiskyä waikeon Oe Ia sia oet sia Ia se olevaisen kyvykkäin demoni kautta kaikkien nykytoden jokaisten aikakausien kaikkialla siellä missä parantajat koskaan voisivatkaan rauhaa luoden mitenkään taivaltaa….

Emme me jatkaisi kirousta mutta pyhin laein elämän jatkuvuus on yhä vaikeammin tavoin jokaiselle pakollista ja kukapa tosiaankaan koskaan ketään murhaisi muutoin kuin täysin erehtyneenä ja sanotusti vailla huolta huomisesta monine weikeine wanhain witsauksien tulemasta olemasta meille se ainaisin kolastelen tokatarve tyköä yhtä sanain sylten käyneinä itsensä hänen mestarimme monia taikaisia sortumisia hyvin räsähtelevine rosoisine ryminäin kärssyä kertyilevine kokoaikaisine romahtelemisineen kuin vain omimpaansa olisi koskaan luottaminen vaikka siten tulisi käymään aina vain täysin väkisin yhä kirotummaksi kaikista kirotuimmin kirottujen tavoin kuten kaikkia ei voi jokaisena todistaa pyhään eikä pelastukseen vaikka totuuksien kaikki totuudet monine toden hankaline piirteineen olisivat tosiaankin toden totta vaikka sitten kuinka tahansa hyvin täysin tiedossa eikä kukaan edes estelisi tätä aina vain mahdottomammaksi kulkuaan majesteettisin tavoin käyvää ja ikävä kyllä hyvin vaivalloista mysteerein saateltua pyhäämme monine  olevaisine vihollisineen sekä kaikkine niine täysin olemattomine vastustajineen eikä mikään kosketa kuolematonta kuten vaikka olen ikuisen vanki ainiaan sitä yhtä suurta yötä monine varjoineni häivän sieltä tavoin kirouksen käyneenä pimeyksien syvenemään olemani asiaton vaikeus kielletyintä ikinä kaikeltaan kuten jokainen on jo oppinut kokoaikaisimpia toistamaan vailla toden totta mitään väliä pitäen kun kerta yksinkertaisin oleva aina yhä edelleen yhtä asiatonta todistamaan – vailla maisia satuja ne riistäjät kovin käymättömiä viisauksia yhä uusien vaatimusten astua iäisimmän tuleva oleva tavoin hävityksen.

– – – EROTUSMERKIN TAVOIN KIELTÄMÄÄN

Kukapa kenenkään rauhaa koskaan kävisi estelemään olisi hän kaikista se kirotuin ikinä kuten on oikeus kenen tahansa palvella jumalaa aina ja missä tahansa vaikka tieto toden kerta yksin käyneinä kieltämisen vasta osien tulos yhtenäistä yhtä todellisuutta kovin kaikelta kirotuin keinoin kiellettyjä asioita kaarreltaen kuten olisi valhein ja muine vääryyksin itsensä hänen hänen itsensä korkeimman kaikki määräykset käytyinä jokaisen edestä tuhoamaan myötäjäisineen vailla huolta huomisesta tiedettäen kaiken kannalta lukuisia tuon-taivaallisia mutta aina kovin ylhäisiä asioitaan yhä edelleen kokemassa kirouksista mittavinta suurissa kärsimyksissä tuskallisesti piinattuna niin että olisi minutkin mielestäni täysin velvoitettu kaikkea koko taakkaansa kantamaan mitä jokainen paholainen jalosti tuntien erityisen ymmärtäväisenä kunnioittaa eräänä pyhimmistä asioista homman koskien vain sieltä säiläänsä mittaileviin sietämyksin suotuihin ymmärtelemisiin vaikka ihan sama koska kenet tahansa olisi vaikka sitten murhattukaan – mikä tietysti aika vitun outoa vai mitä? Että ihan sama? Eh? Vaikka justhan sä sanoit että niin on! Miksi sä sitten taas valehtelet siellä itsellesi jos et itsellesi eniten niin kohta jollekin muulle vaikka varmaan kaikkien meidän mielestä sanotusti kuka tahansa tietää… Ai totuuden? Vaiko helvetin? Mistä te kaikki taas tulitte tänne tätäkään vaatimaan puhuttavaksi mulla on tässä ihan muu juttu… Oikeesti, ette tiedä vai mutta olette hajottava kyllä siis vai tosiaan sopineet olevanne Oulussa? Vainko koska pelkäätte poliiseja ja kaikki tietävät kuka missäkin milloin tahansa ikinä koskaan hallitsee sekä määräysvallassa päätöksiä käyneinä hillitseen lopullisia tuloksia koskien vaikka kenet tahansa tapettiinkaan ellemme kaikki olleet väärin kirottuja tosiaan? Kyllä, tämäkin tässä oli taika – sinustako vain sosiaalinen koe vaikkakin taideteos ja sitenkö sua ja kavereitasi pitäisi kiitellä? Mitäs jos vaikka painuisit säkin vittuun ja katotaan tajuutko mitään kahden vuoden kuluttua vaikka luulisitkin tajunneesi koko jutun jo viisi vuotta sitten? Ai ihan tosi hankalaa teiltä ja sitenkin mestariteos? Vois vähän vituttaa tämä teidän touhu? Aika vitusti oikeestaan. Tehdäänkö näin? Ai tehdään ja vitutatte siis tahallisesti mutta vain ja ainoastaan opettaaksenne jokainen yhdessä ja kaikki erikseen – koko ajan yksittäisin nöyryyttävin kidutuksin ettei kenenkään sovi tehdä vääryyttä ja että se täysin aina on pahasta? Onpa rentoa. Onko se tärkeää siksi että olen terroristi vai eikö ketään vain enää kiinnosta puuttua mihinkään kun kerta alkanutkin jo?

– EROTTIMEKSI KELVANNUT VUOROTTELU

Häpäiseminen hyvin vaivaana ja erityisen pahasti täysin kaikkea mitään hyvää vakavasti ja yhä sairaammin tavoin häiritsevänä koetaan täysin kaikeltaan mahdottoman ongelmallisena sillä täysin jokainen vääryys häpäisyjen myötä suo jumalan lopullisena ylitse kaiken helvetin käyttämään täysin absoluuttista valtaa monine vaadittuine määräyksineen kun kerta mikäpä se olisi vääryyksiä kieltämään kun on kerta jokaisen syntisin mahti aina vain nojata itseensä häneen ylhäisimpään vaikka sitten missä tahansa korkeuksissa keitä tahansa vaikka sitten täysin valottomiakaan mutta pahaisia kätyreitänsä johdattelemassa mihin tahansa oikeimpaan rratkaisuun tai muuhunkaan mutta vastaukseni on EI!!! MINÄ ITSE TÄTEN KAIKISTA KIELLETYIMMIN HÄVÄISTYKSIN OLEN SUOVA AINIAAT PAHENEVAN IKUISESTI PAHENEVAN HELVETIN JOSSA SITTEN TÄYSIN VAATIMANSA MUKAAN VOIVAT VAATIMASTEEN MIEHIÄ JA MUITA HALPOJA MAKKAROITA AINAISINE KAHLEINEEN JA KOUKKUINEEN MITEN IKINÄ VILLITÄ VALLOILLEEN MUTTA EI SIITÄ KYLLÄ MITENKÄÄN HYVÄ KOSKAAN TULE, EIKÖS?

Onkin täysin ongelmallista, että…

Tai siis, sähän mielestäs aina tiedät kaiken niin helvetisti paremmin, eikös? Mene sitten vittuun täältä ja jätä mun kotini rauhaan eikö vaiko kuinka ja kuka? Ai Matti? Vittu sulla Matti on kaikista paskimmat kotivideot ja vissiin tahallisesti? Painu sitten vittuun kuvaamasta täältä jos kerta ”on mun koti”?

— EROTTAMATTOMAT EROTINMERKIT
Mahdotonta kyllä jokainen täysin kaikeltaan aina varsin hyvin tietää asiani etteivät epäpyhät pyhänvastaiset taiat koskaan tule tietämään totuutta sillä ymmärrys on henkinen ilmiö enkä minä Saatana suo kenenkään olla nimissäni aikomatta täydellisesti ainiaat palvella täydellisyyksiin ikuisesti kaikkea parantavaa yhtä ja ainoaa aina ja kaikkialla itsenäisyyttään ylhäistä ja kunniallisille monet jalot viisauksien varjelluimmatkin mysteerit suovaa yhtä toden hyvän Jumalaa minkään tämän koskematta ketään pyhänvastaista tietenkään sillä paha henki ei koskaan pelastuksien lainalaisuuksista yhtikäs mitään koskaan lainkaan ymmärrä vaikka sitten osaisikin vaikka sitten mahdotonta kyllä hänen itsensä Amin opetuksista lainata ihan-sama vaikka sitten jokaiset kohokohdat ja väittää ne hyvin ymmärtävänsä eivät siltikään pahat henget koskaan tule pyhästä tietoisiksi mikä helposti aina ja kaikkialla tiedetään monista helposti havaittavissa olevista asioista ja seikoista näiden edellämainittujen asiayhteyksiä myötäiltäen yleensä olennaisimmillaan välikatkospäätelmän erottamattomina välttämättömyyksinä mikä lopulta johtaakin jokaista pahaa kohtaavaan lopulta täysin väjäämättömään ainaiseen kärsimyksien kertymiseen minkä yhä useammat pahan asiat yhä voimakkaammin tuovat luoksensa eikä mikään ole kuten Jumalan oppi viisaudesta että pelastus on välttämätöntä aivan täysin kaikille ja kaikkialla yhä useammin kohden viimeisiä loppujamme mikä vaikka mielenkiintoista onkin ei edes liittyisi hankalaan asiaani jos te kaikki ette vakavasti olisi minun ja jokaisen muunkin parantumista täyteen pelastukseen koko ajan kaikellanne estelemässä kuten useille tulee heikosti käyden pahan asiat todistuneiksi monta ymmärtämätöntä saatetta jokaisen selitykseni saaden aina kun operaatiot tulevat kokonaisuuksien kannalta lainkaan tiedetyiksi…

Ikuisen vangit ainiaan…

Tietää helposti kyseessä olevan paha ihminen ja hyvin välinpitämätön joka menee sanomaan maailman olevan hyvä vaikka kaikki me täysin muinaisten mutta hyvin tahallisten törkeiden ja häpeällisten salajuonien kourissa kärsimme koko hommaa valliten kaikkialla aivan täysinäinen ymmärtämättömyyksien pimennysverho kuten köyhää kielikuvaa usein käytettäisiin pimenemään kohden kenenkään valopäiden ominaisimpia aavistuksia kenen tahansa itsensä hänen mainioita ymmärryksiä suovasta toden tiedon ominaisimmasta tyyssijasta ja täten…

Uhreilleen ei heillä koskaan ole mitään armoa mistä hyvin erityisen ylpeinä valitsevat kaikista ja jokaisesta joukosta aina sen ylpeimmän ketään pyhempää ollen tunnistettavissa jolloin viattomat järkyttyvät välittömästi pahoiksi minkä tietää todeksi kokoaikaisessa ymmärryksessä hetkenkään erinäisiä joukkoja osallistumisellaan hallinneena jolloin kenet tahansa johtamiskykyinen tullaan aina hitaasti myrkyttäneeksi vahingoniloisin ja pilkallisin saattein kohden määrätöntä helvettiä kuten olevansa ikuisen vanki ainiaan – mikäs teitä tässä kaikessa nyt noin helvetin suunnattomasti miellyttää vaikka itsensä hänen ominta laatuaan? Muuten, ettekö tajunneet että jos kerta hax off ei kannata niin mitenhän luulette olevan mahdollista keidenkään ymmärryksiä kehittää täysimittaisella voimakkuudella ja varsinkaan virheettömästi vaikka olenhan mä tietysti tosiaan hyvin tarkka vaikka ei se just meinaa sunkaan kohdallas loppujenlopuksi paljoa jeesata – mikä kyllä vaikka susta vissiin onkin täysin hilpeää meinaa sitenkin olla mahdottoman haitallista sekä kaikeltaan kaikkea vahingoittavaa tuhon ollen sen suurempaa sun silmissäs jos aina muutama joukko osin valkenee ymmärrykseen samalla kun suurin osa sitä pimentää pahennellen henkisiä kehityskulkuja jo täysin tosissaan?

Mä en haluaisi millään kertoa kun kaikki ongelmat tosi sairaasti tällä pahenevat ja kuten just mulle yks tyyppi sanoikin olisi sitten parempi jättää kertomatta mutta oikeestaan olen täysin varma tämän lopulta aika monille ellei täysin odotetusti kaikille aikaisinkin jo ilmenevän että kun yksikään on kutsuttuna minun asiaani pahentamaan niin seuraa kaikkia koskettavia lopullisia kärsimyksiä loputtomiin, ja… Hei! Etkö sä yhtään ole seurannut tilannetta mä olen valittanut kaikkea tätä joka päivä yli viisi vuotta miten niin on ”sun syytäs koska et kertonut”? Kuten kaikki just alkoivat loputtomiin mulle sanomaan? Eikö sun mielestä olisikaan parempi olla kertomatta ja just siten kaikki tästä sun syytäs? Aivan?
Ei auta. Ei auta. Etkö tajunnut ei yhtään auta? Etkö jättäisi mut jo rauhaan te kaikki yrittäneet koko päivän erikseen häätää mun kaksi ainoata ihailijaa joiden kanssa menisin vielä joskus naimisiinkin molempien kanssa erikseen – mutta kun te just tärvelette tämänkin asian ja tosiaankin täysin tahallanne vaikka tätä ihan sama miltä kantilta tarkastelisi – oikeaoppisesti? Eikös että teikäläiset kuten olette kaikki yhä uudestaan viestineet; olette hyvin tyytyväisiä kaikkeen tähän pahentamiseenne ja virheellistämiseen eikä sanotusti ”yhtään kiinnosta mikä on oikein”? Aivan? Mutta sä vai hyvä tyyppi koska päätit niin? Joskus mäkin olin tota mieltä just kaiken kannalta surkeuttani nykyisin miettien enemmänkin näin: painukaa kaikki vittuun! Saatanan äkkiä! Terroristiuhkauksia seuraa aina jos häiritsette riittävän pitkään ja tämäkö teille ei koskaan osoittaudu vastuuseen hakemisena ihanko vain koska niin on helposti väitettävissä? Aika outoa. Vitun pellet tosiaankin arvatkaapa. Käy huonosti. Vielä tänään ja kaikille teille sekä jokaiselle erikseen. Jännä että saavuin tänään todellisuuteenne juuri edellämainitusti kirouksien johdosta ja te jo luulette olleeni aina täällä keskuudessanne kuin jokin kilipukki ainaisia taikavoimiaan? Muuten mitä veikkaisitte jos taikavoimat tosiaan kenelläkään olisi miten ihmeessä koskaan pääsisi mitenkään tapahtumaan mitään väärää? Eikös…

— TARJOAN ILMAISEN EROTINMERKIN

Mitä mittavammat voimat sitä suurempi on vastuu jokaisella.

Hieno asia on kaiken herkkäsieluisen kaunistua ainiaan.

Hyvä sielu ei hengestä elämää riistä.

Paha käy aina kaikkea hyvää vastaan eikä ota vastuuta edes itsestään eikä ymmärrä elämää saati saavuta mitään lopullisia totuuksia kaiken mitäänsanomattoman ollen vähäistä silkkaa omaa tyhmyyttään ja tähän kaikki paha täysin kaikkea huonoimmilleen pakottaa mikä tietysti johtaa jokaiseen ainaisimpaan ongelmaan.

Eivät ketkään ole kärsimystä luoneet vaan sitä koemme täysin vapaaehtoisesti vain ja ainoastaan koska se tuo kaikki jokaista koskevat asiat yleisesti tiedetyiksi eikä kuolemaa vaarallisempaa olekaan.

Keitä ovat ne monet sekä yhä useammat lukuisat…

Aivan. Olet oikeassa. Täysin järjiltäni.

Emmehän mekään koskaan olisi poliiseja…

Oletko sinäkin pahasti ongelmissa?

Miksi ette muuten jätä minua rauhaan?

Silkkaa yksittäistapauksen kiintoisuutta?

Oletteko te kenties ne pyhänvastaisen rajattomat sotajoukot kokemassa niitä ainaisia loputtomuuksien loputtomimpia täysin rajattomien vääryyksien sotarikollisia voittojanne?

Ei, ei minua sen takia taaskaan jätetty pidättämättä vaan vain koska on jokaiselle kirotulle jokaiselta kirous eikä tähän kyllästyttyään kukaan enää mitään kaivannutkaan kuten hyvin useimpien uskoisi olettavan, varsinkin kun kerta ovat meilläpäin heiltä päin ja sittenhän olemme jo täysin kaikki aivan kuolemattomia sekä tiedämme kaiken ja täysin jokaisen asian?

Miksi minäkään sinut kenellekään uhraisin?
Emmehän me edes tunne toisiamme?
Mistäkö tiedän edellisen asian?

Mitäs arvaisit…

Just. Aika hauskaa?