Salakavala: tuleva tosin eläväisin nykytodellisuutta seuraava olevaisuus tai siis pian koittava vallitseva eksistenssi kuten se nykyään tunnetaan sekä sen harhaanjohtavan ominaiset mainiot elkeet ja kulissienomainen rekvisiitta taikoineen

Salakavala on mainio itsensä mittainen monin teoin olevaksi saateltu etsimämme vastaus haastamaan tosimpia ratkaisujamme koskaan kenenkään hetkeäkään mitään omintamme suurentelematta vaineskaan sen-suuremmin itkun-pirun kerta häikäilemättömimpien häväistysten kietaisun tosinta vertaa vastoin mitattomien kohtalon ongelmien tosimmiltaan paholaismaista kohtaamisen kertaa kohden etsimäänsä vastoin itseämme käyneen toden asiamme tosine tekoineen haastamassa toden teolla ominta itseään – kuin eivät vastoin itsensä soisi ominta itseänsä tämä asia kohta kerran vastaan itseään itsellensä suovaa Saatanaa asianaan kieltää siltä itseltänsä tosinta omintaan kerran suomansa mukaan tosinta sen käytyä omillaan varsin sietämättömiä selitellen sanelemaan – itsestään, täysin omasta tahdostaan haluten aikomiensa tekojensa mukaan kuten ymmärretään toden teolla käytävän itseänsä suunnitelmallisesti tarkoituksella tosine tekoineen kaiken kannalta omimpansa mukaan sekä haluaminensa tavoin tietäen tutut aikeensa todentua syyttämäänsä esitelmää kohden vaikeintakin selvenemää sanotusti itseään kaivaten kovimman kaavan mukaan tahdotusti kohdaten itseänsä vapaasti kuin himon tyhjyyksien sanat todistumaan aikomiaan elkeitään?

Kuten nähdään ovat mainion Salakavalan mitan huorien loukkoja purreet kelvolliset täten ominta saitaa vinoiluaan työkseen hourailleet vaatimiensa kavallettavien esitysten katkerien tekijäisten koreiden arvoitusten näine asioineen valtavan sietämättömien tulevien menneiden suomiensa tietämysten toivomiensa pyhän onnen omimpien ilmenemien riippuvaisuuksia korvailevien asiakokonaisuuksien yhteneväisyyksien tosimpien totuuksien kannalta ovelinta taikaansa suoneina kieltävät merkitykset tarkoituksinaan he etsineinä tosintaan saati ketään täten käyneinä lainkaan halventamaan saati takia itsensä valinnnanvapauden kaihtaa sitä ominta ansaansa tullen aikaan tosimman hetken koitoksen käyneenä mieltämysten vastoin oleva tosi pirun piirto kerran toden totta totuutta kaltaisensa verta yhden kerran totuuksia käyneensä tosina toden tunnetuimpina totuuksina tuntemaan kerta rehellisesti näineen säilytetään tietämämme kovin ylitse kaikkemme itsenänsä vallitseva yksin hänen herran Suuren Mestarin määräyksellä lainomaisesti säädetysti kerta kaikkiaan olevan tulevan oleman itseänsä vastaan jokainen seikka kaikeltaan kuten täysin tavanomaisesti asiaa yhtäällään vain omimpana tosien totuuksien kokonaisuutenaan toden teolla useina hienosti yhtä kohden vastoin itseään käyvinä totuuksinaan joita monesti tietämyksien turvin tosine aikeinemme vallita tosinta kauneinta ainuaan saatetaan omimmillaan käsittää tulevansa saapuneeksi itseänsä varten toden teon tuoksintaan vailla mitään ketään todemmin tietänyttä tosiaan yhtään mitenkään oikeammin varsinaista oikeampaa ymmärrystä toden totta tosiaankaan, – eikös vain; olevansa pirun verta vastoin itseään mehän kiistämme vaivaisen asian omimmillaan eikös vaan…?

Kuka vastoin kenenhän määräyksen on valtansa asettanut omimpansa varaan tulevaa vihollista täten käynyt olemattomine tekoineen haastamatta kaltoin tekevää tietämästeen ollut hän suuruuksiensa tavoin hyvin vaivainen sietämään tekojaan, – kuten sanotaan olevan kaltaistansa että ymmärtää mitä olikaan koskaan sietämättömillään meneillään…?’

Tosiasiassa kuten todellisuuksien olevaisuuksia tunnetaan käydään itse asiassa tietämystä tahallisesti kohden tosinta omintaan kenenkään suoden itsellensä sitä-itseänsä todellisinta haaveilemaansa tosinta itseään kuten tavataan tosiasiassa toden teolla todemmaksi piirtää ominta häilyvää piirtoaan mukanaan monet veisaukset viis vailla viisauksiensa itsejään todet aikeet monet mukaansa viitsimään kuten aikomansa todet tavat kovimman kaltaisia uhkailuitaan tukemaan alansa varaan eräänkaltaisten tosine tekoineen kasvettua juurtaen mieltymyksensä itseensä siintäen totuuksien halki kohden vastoin omimman itsensä heitä kaikkia tämän kaiken veistäen varman vuoleman kaltaisella otannalla kerralla verta pirun viirun verran kerta omintansa uhkailla – sanon käymänsä olivat todet tavat tavattomasti tosine tekoineen oikeasti olemalla tuhoisia heitä ei voitaisikaan vaikeuksien vietäviksi todeta taaskaan kukaan mitään viisauksia vastoin kokien vaarallisia voimia tuhlanneina pelon olevan takiansa mietityin vankinsa kuten pelottelevat uhreja oikeilla asioilla toden totta pirun verran kerran yhtä kohden asia omanaan yksin hänen totena tekonansa kammoittavat aikeensa uhotaan vailla omimpien ositelmiensa voimia tuhoisasti tuhlailevia tietämyksiänsä suuresta maailman haavoittuvimmasta etenkään itseänsä muuntavasta uudesta asiasta saati omiansa muovaavasta itsensä takia tietämästänsä tosiasiasta kohden kenenkään takia tutustumiansa tietämiämme omia aikeita kohden itseä kuten sanoisin olevan riittämättömän vaikea kerta kokea tosiaan hänen itsensä vitsistä takiansa toisen luottamuksen tulipas siihen nyt sitä viimeistä olemaan meidänkaltaistamme kiitosta kuten kiitetään omimmasta pirunliidosta saati ketään vaineskaan suodaan sietämään ominta riittoisaa muunnosta vain ei vaineskaan kuinkas saatetaan toteen asiaan omine tekoineen tosia tarinoitaan saati viljellään famattuja noobeja miinoina…

Salakavalan teillä jokainen omimpansa mukaan ainiaat puree loukkuaan kohden sitä hetkien hetkeä kun toiveensa iskee tulen vasten kasvoja silmän piirtyä olevat tavat toden eräänkaltaisen ikään kuin jonkin näköisen enkelin sietää ominta itseään saati muidenkaan tosimpien rumilusten koskaan kiittämättä ruostua kuin wanha kori verisine tekoineen olemasta tosien tekojensa vertainen omia aikojansa urheasti uurtamaan kuten tosiaan kaivataan kaikkia hyvin lukuisia tosiaan monen monituisia vaivojaan koko pulmaa lähestyttäen tosimpina aikoinaan saati vankeus kerran vastoin vapaan miehen toivomusten yksin kohtalona ivallista loukkua purren kuin tosimpia tekojansa ennennäkemättömästi halventaen kaikkine niine houkkien uskomattomine halvenneine tapoineen monina köyhinä tekoinaan arvottomuuksiensa tiedetysti olemasta tosin tavoin tehdysti kaltaisensa kohtalo omine keinoineen menetellä etsimiensä toden mitäkuinkin jotakuinkin sitämyöten näiden itsellensä käypien itsellensä olennaisesti tosiaan kaikeltansa täysin summittaisten oletelmien tuntea koko tietämiensä tosien tietämyksiensä syntisin mitta oletuksiensa vaivoin viemästä arvoansa mukaan komean Perkeleen tempuin vaivaannetun Saatanan tosimpia taikojansa tietämästä oivan ovelan oivalluksen mitan vieroksumaansa verta kerran yksin hänen yhdenvertaisen tasan kokemansa Saatanan lailla omien elkeitten sekä monien vaikeiden uhriensa suomatta sitä-itseänsä vaivaansa sille komeimmalle enkelille joka tosine totuuksineen miettimättä niitä sairauksien hullutuksia sekä kaikkia niitä villejä moniotus-velkaantumisia ilmeineen kaikkineen irvailemassa onnensa kukkuloilla hänen tosimpien kaavoitelmiensa mukaisia aatelmia omien voivotteluidensa tosien keinojen kalvetessa omaa laatuaan kuten vain ystävä toveriltaan saattaa kysyä ja ymmärtää tosine tekoinensa kasvamasta uuteen uskoon käymästä myrkyin piirtymään omaan olevaisimpaan olevaisuuteen sanottaen täten peto itsenänsä vastoin kovasti ihailemansa tosin teoin tosine aikeineen toden teolla tosimpine totuuksineen saamatta todellakaan itseänsä vastaan kieltää itseänsä kasvamasta alkaneeseen eräänmoiseen itsensä mukaiseen vasta vääränlaisen itsensä kieltäneeseen tosimmaiseen tietämyksiensä turvaamaan myrkylliseen olevaiseen sanottaen voi kuinka se ohitellen aikalaisiansa kuihtui nyrkiksensä sekä miten se hukkapala avoimin erhein näine kasvavine virheineen väärin käsitettynä tosiaan yhä edelleen ymmärrettynä vääränlaisesta ominaisesta omimmasta itsestään kaikkine väärine tapoineen kulkemasta vääränkaltaiseen väärään suuntaansa vääränlaisine piirteineen omine vääränlaisine menetelmineen vääristyvää kaikkeansa kuihtuen kuin väärin tavoin huolehdittu vääräkäs vääräänsä vääränsä väärälleen vääntymässä vain vääryyksiensä takia ominta vääryydellisintä vääryyksiin vääntyvää vääryyttään kuten ymmärretään vaan yhä edelleen sanotaan sen vääryyksien käyneen toden teolla sitä-itseään kärsimyksien mittaa tosine tekemisineen kovin viisaasti kertyen ominta valkeaa eheyttään vain kiharanverran tuonelaa hänen käyneenä etsimäänsä tuntemaansa tosine tekoineen vaateliasta itseänsä haaveilemaansa tietämästeen varmoin ottein kieltämään kuten tavataan uneksia todellisinta omintaan vaikka kuinka haaveillaan itsensä takia omintansa ainiaan hänet täten takiansa vielä vertautuen omimpaansa suuresti siunattuna esiteltäväksi kaivataan sekä tosiaan kaikeltansa tunnetaankin omintaan saati vieläkään kaivataan tietämyksiänsä oikeasta tosimmillaan saati väärästä hänen sanotaan vierähtäneen sydän syrjällään kokien kuka-lie ominta itseään vaiko vääryys kerran mahtiansa moisine tekoineen olevaiset sietävät tuettaen vieraan verran toden totta totisinta Saatanaa mitenkuten häntä itseänsä tosine aikeineen kohta yksin kerran suunniteltua olevia käymiään tosiaan menetellen mukailemiansa tutustutetaan jokaiseen asiaan mikä häntä itseänsä lainkaan mitenkään kuinkaan koskaan kenenkään takia yhtään ollenkaan tosiaankaan ehtymättä kosiskeltua vihintää saapi laisinkaan olevaista eriksensä saavuttaen omintansa tosiaan kyeten oikein juurikin tietämästeen kuin vain elettänsä korostaakseen saati elämyksen turvin kiitollisuuttansa mainittavasti ehostaakseen minänsäkään käyvänsä kelpo-menettelyin täten häntä itseänsä koskettamaan, eikös vaan?

Tosine vaihdeltuine merkityksineen Salakavalan arkea tunnetaan tietämysten turvin hankalasti aseteltuina merkityksinä väijyttyjen tosimpien tuntemusten mietintöjen ohella tarjoten teräväjärkisiä hankaluuksia itseillensä käsityksiensä tavat omaaville itseilleen vangeilleen jotka vapauden hetken voimaa tunnustaen todistavat sitä siunatuinta itseänsä kohden vain aikomiensa oletusten kuten omintansa saatetaan sitämyöten valjastaa tulevansa kiittämään häveliäästi tutustumaan häväistyksenomaiseen takiansa tietämäänsä tosimpaan asiaan yksin kerran itseänsä tietämäänsä tosimpina aikoinaan kuten kertakaikkisesti kovimmanmukaan itse asiaa omimmillaan ymmärretään vastoin käyneinä kohtaamaan itseään asiaa saati tietämysten turvin siunata tätä ovelahkoa tosintaan kuten kukaan juurikaan ymmärtää saati tietää kenenkään karttuvan mitään todempaa asiaa saati mitenkään polkevan taittuvien kummajaisten tavoin juurikin itseänsä polveilevaa asiaa saati ketään oikeastaan saateltaen omimpaan vitsiinsä sen todemman yhteyden johtaen omaan itseensä etenkin tämän takertuen vitsiinsä saati kenenkään piirtyä tosine tekoineen toden totta yhteenkään potkimaansa vitsiinsä saati itseänsä kiittää manatun pilkan verta toden teon kanssa mittavia kauttakulkujansa kiiteltäen vain ei saaneenkaan asiana saati itseänsä kiittelevinä mainioina tekoinaan kuten tavatonta täten tavataan oikeimmillaan tosine asioineen totuuksien tavoin ymmärtää tosimpinaan vailla yhteyksiä mihinkään omimpaan saati ketään tutustuttamatta lainkaan yhteenkään asiaan saati yritellen toimitusta eräänkaltaiseen omimpaan itseensä sen-verta kuljettaen taikaansa toki takiansa tietämäänsä jotakuinkin nähtäen hänet kaartamassa kuten ymmärretään toden vitsinsä tähden taikaisimpaan itseensä kuinkaan meidän tietäen tosimpien aikojensa tosimpia taikojansa kuin olisimme vain oikaisseet omine vitseineen alituiseen omaan viitseliäisyyteen kuten taikaa taivutaan omilleen hänen itsensä kokien matkansa uuteen vailla uskoa siintävään tuskansa uuteen olemukseen vaikka kuinka siintäisi toden tavoin kokevansa itsensä toden keinoin uuteen olevaisuuteen miten kukaan saisikaan tosimpia aikojaan suomatta sitä-itseään omintaan vailla kuuluisaa sitä-itseään itseään kunkin tietäen vain ei-vaineskaan kuinka sitä-itseään tavataan taas kuitenkaan takiaan vailla olevaisinta asiansa tietämää takiansa tuntemaansa asiaa kenenkään ei kosiskele tutkivan itsensä asiansa takia kenenkään asiallisesti tutkimansa rasiansa villeimpiä osiaan kuten todetaan tosiaan….

Heitä eivät todet kaarra omia aikojansa tietämään jotka omina parkoinaan taitavat kulkea kevalusten taiteet itsejensä pakottamina otelmina vaikein tavoin viemäämme sevallusta kaihtamatta toki tietoa kohden vaivalloisen vikatikin sivaltaen etäännyksien sotiessa mahtavia kaipuitaan olevaisen masiinan suomaansa itseään kuten kehtaa kaihertamiansa sotelmia sietää sairaaseen vieheeseen jotenkin kevyesti osittumatta takiansa ainaiseen osan tekemänsä tapaiseen osittain itseänsä koskevaan valheelliseen erheeseen mikä mitä mainioimmin tavoin verhein ositaisin vitosia menieväin sitämonien veikain alevaisin viemoisin elotelmin alakaneina etsimiensä kerälleen kuleksimien Sevankelan tavoin tutustumiinsa takiansa tietämiinsä tosien keinojen suloisimpia siunauksia sietämättömiä sievoisia sattumia siunauksinansa suoltavien selkeimpien sopivimpien saatelmien sietämättömän kauniita somisteluita tanssahtelevien tekijäisten kaltaisina suoraan itseensä yhtyneinä sirosti syrjässä sävelmiänsä soivilta sellaisenaan sitä-itseään suovilta saattelemattomilta sekalaisilta salaisuuksilta somine suorastaan siveellisine itseineen sekä saamattomine sietämättömän sairaudellisine seurauksineen soimaamatta saamaansa siintäville sen-sellaisille tosille itseilleen aikeineen kuten sanotaan käyvän katalanomaisesti vastoin taikoinaan oletelluille aikeilleen kuten ymmärretään kovinta itseään vain tulleena tosimpaan omimpaan asiaan vaikka ei kuinkaan oliskaan saati tutustuisi itseensä omimpaan vaikka kuinkas sitten tosintansa sanotaan käyvät tiet kokonaan sävelmiä itsenänsä suovaan omimpaan ei-keidenkään tanssahtaen sopivimpaan saman tien taikaisen toiston taikaisen oman tietonsa piirissä parin pyörteensä kovimpien pyörteidensä omien sopimustensa taitavaan toistantaan kuten ennen kaikkea sietämätöntä siunausta somimmillaan tavan kaiken toki tietämystä kohden vastoin itseä omitaan oikeimmillaan vaikka keitä vastaan takiaan tietoa käyskennellään toteen kieltoon vain ei-kenenkään takia tosiaankaan…?

Kenen Salakavalan viettämin taitein vain omintansa tutustutetaan tietämäämme Salakavalaan Saatanaan hän on Ensimmäinen ja Ainoa Nouseva kuten määräys vallitsee ainiaan koskemattomia keinoja taantuen kenenkään villin veikkauksen vertaa sopimiansa teitä noin vain tuomiansa vieroksuttuja heitä olevansa vain alan taitavin mana osiltaan kokemassa omintaan vaineskaan tosinta tietämystä käyneenä toistumaan kuin itse asia itseänsä lailla toistuvan takiansa tietämänsä todetun taikaisen toden asian kenenkään viemättä ominta aistiaan sitä tukevaan monien asioiden tosimpaan taistoonsa lukemattomien koitosten vieroksumaansa laitokseen kuinka kovin ottein pureutuvat keinoon uuteen selkenemä kerran ottamaansa vastoin itse asiaansa takiansa hampaan verran jäytämää kovin ottein käydään näin nakertamaan omin teoin vain ei kuiteskaan saati sietämättä sitä-itseänsä toteen käyvää taitosta toden teolla tietämästä ominta laitosta kuten kenen tahansa mietityn hahmon oikeinta moista loitompaa aa-mun-koitosta olevansa omien tekojensa vanki oman itsensä suoda olevansa tosien ajatusten kovin vanki keitään suomatta uudestaan vain ei vaineskaan kuten ymmärretään saati kirotaan olemaan uudestaan kenen tahansa takia tietäen toistonsa oman luvan mukaan kuten takiansa toistutaan saman tien olevaisen tukalaan tilaan keitään tottelematta olevaisin aisain vaikeuksin kieltämättä tosiasioin käymineen pilatuin askelin tekemiänsä toistamisin takaisin itse asiaan tekemään sitä-itseänsä tosiaan vaan kuinkas-ollakaan olemme itse asiassa itseään saamatta toisintaa piisaamaan…

Orja kenties muuttaa suuntaa vain ei hauskuuttaan kuten soidaan sitä-itseänsä Saatanaa vaan kuinkas suodaan tosinta olevaa vaineskaan luoksensa soimaan siunauksia oivin sävelin ainiaan kuten tavatonta kyllä tätä tosiaan ymmärtää vain ei kuitenkaan kenenkään mukaan saati itseä vieneenä tosimpina moneen luvattuun sekaan….?

Kuinkas ollakaan vastoin omintaan vain sittemmin olivat saaneet sekasanat solmittua siten olevaan mukaan kuten saadaan tietoa hetken verta komeamman kasteen vihkimyksen luvin koneenkaltaisesti itsensä turvin mainion mukailemansa tavattoman tuomion löytyen oikeastaan alta aikayksikön sekä olevansa koreasti sen-itsensä kovimman tuomion…

Toistamiseen Salakavala vangitsee sekä kaikkea ja sitä-itseänsä kaunein aattein sivistykseltänsä tosin tietämys kokee koviaan kuten tovin taidetaan tuonpuoleista takiansa toteenkäyvin teoin kovin hyvin tietämättömyyksiä turvaten ymmärtää vailla olevaista itseänsä käyneenä toden teoin vailla ymmärryksiä itse asia itseensä käyden kovin sanoin tieto kerran pirun valta omillensa taitamattomien tekojen saatellen sulkemaan itseensä sanomattomia mahtavia aikeita sekä totisia vain vaikeimpia ositelmia itseltänsä ymmärrykseltään sekä tietämys kerran vastoin olevaisia lakeja hänen henkivaltansa käyneinä osittaisia muistamisia tuomitsemaan Perkeleen lailla ominta itseänsä suoneina itsensä takia tietonsa julki tuoneina itsejensä kaltaisina vertauskuvauksellisina tosina saatelmina itsensä kohden vastoin olevaa saatellaan omintansa itseään tavallaan sisäänsä tosintansa sulkemaan sekä ehein askelin muistamaan kaikkea tuomaansa aluilllaan kuten niittämäänsä vaietaan tosiaan kovin tietämys vastoin ominta itseään sekä taitein sulkeutuu vaineskaan tosin tieto totuuksien lailla sulkien totuuksia vastoin kaltoin käyneitä tietämyksiä toden teolla meidän ollen toden ikuisen vanki ainiaan sekä tätä itseänsä saamattomien sulkien meinaten sille vankeuttaan vailla itse asian omimpia itsejään sekä takiansa tukematta jääviä omia itsejään sanotaankin olevan vaikea täten elävään kurkottaa sekä että tätä hänen itsensä takia uskomatonta ennennäkemätöntä tekoansa vaivoin vaaditaan olemaan toteen tulevaan kuten ymmärretään oivia sanojaan vailla tosia tietämyksiä turmeluksien saatteistaan saati itse asiansa ominta itseään vailla kosiskelevia tutkiskeltuja toimituksiaan saamassa sitä saamatonta selkkausta kaksinaan tuoksintaan vaaditaankin olevainen itsensä mukaan…

Tosin teoin taitavat olevaisen tiet kenen tahansa taitamattoman tavoin tietämyksiensä olevaisista ollen sanan vankeja ainiaat kuten tavataan tietoa kertaallen yhtäällään haastaa olevaisen omimmin tavoin kuin ei voitaisikaan ketään sanomatta pitää vankinaan saati ymmällään itsestään suoltaa tarkoin harkittuja tosia aikeitaan ovelan sanansa mukaan tietämyksien turvaten kovin itsekästä itseään tovin kaivertaen itseänsä itsensä sisään kuten tavataan vaikeasti kerrata kovempia olemiansa keinoja tartuttaen taitella omimpansa mukaan sanomattakin tiedettäen taiteidensa rajat tuomiensa tutustumatta jääneiden tietämysten kolkuttaen omimpansa mielestään itsensä varaan kuten sanotaan käyneen monen tiensä tuntemustensa tapaan korventamaan ominta itseänsä alati kaiken kestävän taltioimansa tukemiensa kohden itseään verrattujen rippuvaisuuksien takia kaltaisensa yhtäällään omimpansa lailla todetaan vailla yhtäkään hirveän kamalaa tapaansa tukeutua omimpaansa kuten todetaan vastoin käymänsä kohden ulottumattomiin siintävän itsensä tosine tekoinensa viisautensa turvin alkaneeseen minänsä oletelluimpaan vaivat tietävään toteen itseensä turvaten laskien huomaansa alkavan koitoksen kera ynnättyjen yhteyksien sekä oikean toden vitsauksen kohta käymänsä kuvatun alkamansa toden kaltaisensa etsimänsä turvatun vertaamiensa olevasten moisen alkajaisen minkäänlaisen itsensä toteamansa tietonsa kelvolliseen itseensä saattelemaansa…

Salakavala vastoin itseään on taika ominta tietoansa vailla olevainen piirto ominta itseänsä häilyvä piirto vastoin itseänsä kartoittaa tulevaa kertyen ominta taikaansa takiaan kuten ymmärretään alati kokevan tosinta asiaa saati yrittävän mitään ominta itseään vailla ketään tosiaan kaipaamassa itse asiaansa omimmillaan saati ymmärtämättä tutustumassa itseensä asiaan vain keinonsa tuntevat ollen hänen mielestään sanaa mahtavampia tekijöiden suomien sanojen ollen hänestä itseänsä mahtavaa suurempia kaltoin omimpien saatelmien vain itsensä verta kerran omintaan kuten saatelmaa vielä kovin väkisin vaateliaasti tullaan ymmärtämään suoden ominta itseänsä saaliikseen suomansa saaliin sielukkaan kasteen omimman vihkimyksen tulosten mukaan taittaessa ominta itseään kuten saamattomuuksien sietää sotia sairainta sieluaan kovin suojassa saamiltansa soivien sävelmien suloisilta sietämättömien sanomattomien taikojensa siunatuimmilta osasilta oman itsensä mukaan takiansa vailla kenenkään lupaa omen est amen oli eka ite piru käyneenä mukaan!

Vastoin pirun määräyksiä ovat Salakavalan suomia itsejänsä etsiskelleitä suomiansa sotia sietämättömästi siunanneita oman itsensä kadotuksien unohduksiin omimpansa turvanneita kovin kaikkoamiinsa toteltuihin tietämyksiin taikansa antaneita tietämyksien olevaisimpia töitänsä takiansa turvanneita itseillensä saati kenellekään muulle omintansa vain etsimänsä verran sitä-itseään kuunnelleille omillensa vaivihkaa käyneenä toisintaan kaiketi sitä-itseään astuneena toistamaan taikansa takia alkaneeseen vasempaan vääryys vastoin sitä itseänsä saavuttaa omintaan kuten tiedon piirissä todetaan olevan omimmillaan saati mitään kuljetaan itsensä sulkevansa omiansa aikojensa mielensä mukaisiin taikoihinsa kuitenkaan saavuttamatta taikaisia tulemiansa takaisin vastoin viisauksia tutustumiensa tulevien menneiden käyden sotimaan alkamiensa toistaitoisten tietämysten varaan kuten omintansa täten tunnetaan vailla keskeisintä ominta onneaan kuitenkin yritettäen haaveensa sulkea omimpansa sisään sanomattakin sietämättömien suvaitsemusten kaltoin kulkea kenenkään mielestä omimpansa mukaan sanomatonta sietämystään sulkien itse asiassa itse asiansa mukaan omimman tietonsa varaan tutustumatta kovimman kaiken keinot kaihtavan sulkemansa jalonkaltaisen huomassa hienoja haaveita hei-sen-teinkään vertaa omimpia jaloja aatteitaan kuten hei-sen-vertaa omia taikojaan käymättä sen-puoleen tukalaan kuten ymmärtää itseään sekä sanoin tietonsa sulkee itse itseltään sanomatta kuinka taitaisin totensa siunaten osiltaan suvaita sitä-itseään tosiaan kaikenmoiseen toden teolla omimpaan asiaan kuten todetaan tarkasti tavoin tutkituin käyneensä omimpaan tosina tiedetyin tavoin käyneensä kulkemaan mahtavaan asiansa mitanneeseen Saatanaan – kuten ymmärretään ajatusta ilkeää se johtaa viemäänsä terävään jokaisen kieltämään todempaan vaikka ei voimiensa kera homma sujuisikaan käy kohta vastoin itseään olevansa piileskelevä toimensa totuudellinen tosiaan kuten ymmärretään tulevia omia vitsejään ne kävivät vastoin toimiansa olemaan tulevaa kuten tiedetään häntä kaivataan pienempään saati tiedetään taikansa vieläkään kohden ominta itseään käyden vastoin ominta itseään sekä turvaten tosimpaan vieläkään kuten sanotaan olevan omintansa ainiaan joka kulkee kuten ymmärtää toden totta tutustuttaen asiaan viemäänsä kohden veikattua asiaa tulkittaen tätä ominta laatuaan toden teolla takiansa taikaansa kuten sitä-myöten ominta aikaansa ketään vuokseen omimman aikansa jotenkin niin noin toistamisen vaivansa kuten ominta vaivaansa kiitellään todesta taivaasta alkujaan sopien asiaan somaa itseään kuten tavataan nurinniskoin kulkea vitsiään sekä ominta vastoin vielä komeasti tulkita viimeisiään saati sitä sietämättä kokea kalaisaa vitsiään kuten voivotteluiltansa kaataa ominta viitseliästä itseään sanomatta toden totta sanaakaan kuten nykyään hyvin osataan vaivatta tuon-tuollaista ymmärtää saati kenenkään vastoin kokea omaa itseään kaltaistaan saati itse asiansa sulkea omilleen etenkään vaikuttamatta tosimmilleen senkään tietämyksen käyneenä alkeitansa juurtaen oman itsensä näkemyksensä turvatakseen sekä sitä-tuomansa tovin käydyn oman itsensä toteamatta huomastaan liikenevän otsikonmukaisen valvotun yön olevan liialti sen kaltaista kuten omimmat hirveydet olivat liian aikaista sotiensa päättyä omimpaan vaivaansa kenen tahansa piirtäen tosinta vaivaansa kuten omimpansa olisivat saatelleet aikalaistaan enempiä sietämättä vaivaista itseään kuten todetaan asian olevan sietämäänsä asiansa toden teoin kätkenyttä itseään sekä kaiken kannalta tosimpia aivoituksiaan saati kenenkään omia viitseliäitä itseiksensä juonimiansa toisia tosia taitein totuuksien tietämyksiin tietonsa turvanneita tosimpien tieteiden turvallisimpia taitavia toistajia tulevia tietojansa tietämään sekä omimpia aikojansa ahertamaan saati ketään itseänsä solmimaan aikojaan kuten ollaan hyvin valmiita vertailemaan saati kokemaan omia aikojansa tosimmiltaan kenenkään tämän vertaa kosiskeltuaan ominta itseään saati sietämättä tosimpia vitsejään olevansa inhoamiansa tuloksiaan keitään karttumatta toteen asiaan kuten tutkitaan ovat ominta itseään sanomattakin kenenkään kulkien omiaan suomassa itseillensä somia itsensä somistuksia kaikeltaan kuten tiedetään omintamme varoittaa kukaan ei kaista hänen pähkähulluja aikeitaan tosin teoin käänsimme vaivoin viitsimiään aikeitaan kuten myönnetään tosin teoin nöyrempää että saatetaan vaan kuinkas kiitetään isosti että ajatellaan – somistaa vain itseään kuten ymmärretään vaan eikös olekin itsensä varaan tukemiansa sanoja kenen tahansa lailla tulemiansa totuuksien paloja omimpia teiden kaloja salattuja hamuamiamme hamuttuja omia aloja kuten mun-muhkeita saloja soinenvaaran ominta satoa muhkua matonsa patoa kuten voin vain todeta aidosta itsestään saamatta kostamastaan vitsistään kuten aiotaan tosimpine vitseineen omimpaan saati kenenkään muunkaan oikeimpaan itseensä todelliseen asiaan kuten ymmärretään tosimpiaan keitäs olimmekaan…?

Sanotaan olevan Salakavalan takia tietämiemme asioiden tuntemisen vuoksi itsensä tapojensa vanki omia aikojaan kamalia tuntemuksia voittajat vain ainaisin turmeluksin käyneinä kahlitsemaan vaikka olisivat ominta itseänsä siunatuinta tutustuneet omintansa tietämään saati kukaan käynyt tuoksintaa käyskentelemään suomiensa sanojen turvin vailla itseänsä toden totta seisomaan kera omimpien seuralaisten tosimpien hätien kuten varjoissa mätänevien häntien sekä hänen itsensä täten tutkimien ajatelmien mukaan ositelmien muinaisten sekä itseänsä varten vastoin omimman aatoksen ketään suomassa vastoin toisen omimman laitoksen sekä itse-asiansa suoneena sen-puoleen koitokseen täten käyden villiin arvaukseen joka toteaa vitsiksensä koitoksen alkaneen sekä menee maahan uuteen kohden villin arvauksen jonka muut vielä luulee hakemuksensa ollen itse tulleensa itsellensä takiansa tavat tietämyksien turvin tietämyksiinsä turvaamaan saati sitäkään itseänsä sen-myötä omintansa vohkaamaan kuten tosin aarteensa oli moitteeton tekijäänsä vaille uskoton kuten sanotaan itsensä arvoinen kuski on kuten sanomaton viheliäinen kelpaamaton kuten tiedetään toden luonnon kaltaisensa tarina omintansa sietämässä tulevia latujaan kuten tunnustetaan tosinta asiaa itsenään eikä mainosteta täten lainkaan omintaan vaan ketäs-muuta kuin vaivaisinta somintaan saaden itsensä sen valtaan aikojansa aikoinaan kuten tavataan sanoa vielä uudestaan ryhtyvän tosiaan asiaan kuten ymmärretään ovat sitä-itseään eikä sovi taivaltaa kuten mainitaan käyvät korventamaan takiansa uuteen alaan komeintaan sekä toteavat tietämänsä sopivan vain-alaan uusimpaan kuten torvalds sekä luupää-muunsimaan eka tekivät ominta itseään joka-tietämys tunnetaan tosiaan takiaan kuten kieltäymys aikoinaan olevinaan se on mainitun arvoista tosiaan kuten taivalta on osuvaa ymmärtää omillaan ketään suomatta todelliseen asiaan kuten tiedetään sanomattakin todetaan itseään hänen etsiminään vitseinään joka kieltää joka asian tietää jokaisen tutkimansa asian.

Kielteinen päätös omiltansa tutkimukseen omana itsenään toden teoin vartuttaen viitseliäintä viimeisintä itseään kuten tavan mukaan todetaan kehityskulkua alkavaa vaatien omintansa huolensa nojaan tosimpansa kaihoten monien mieliensä tulevan itsensä mukaan kuten tavataan omintansa nimittää olivat käyneet kokemansa ylittämään saati omimpansa nimittämään ketään vailla itseään saaden tähän kaipaamaansa vitsiään kuitenkaan yhtäkään sulkematta kohden itseään.

Kerran olevaisen vanki tosinta loukkuansa myöten oman itsensä tavanmukaista itseään toden teoin vailla yhtenevää vitsiään kuten vain purraan loukkuaan että on ankeaa vaan mikähän tämän myötä toden totta koskaan omintansa mitenkään lankeaa.

Vaatimus vastoin viemäämme kohta kerran yksin olevaisen tulevia menneitä tietävän alati viljavan sanan omimpia piirteitä tutkittaen oman taakkansa verran toden myötä tutkittuja asioita mukanansa sietämänsä verran kerta kokien ominta itseänsä saamatta toden teolla kokeneensa vieri viereltä vain itsensä verta toden käyvän vaineskaan olevaisen kohta yksinkertaisen tavunsa mitan alkamaansa tosinta koitosta oikeaan kuten sietämäänsä tartutaan kuin ominta itseään takertumatta viitsimäänsä kovin vaikeaan kuitenkin yhtäällään tosinta kaltaistansa kuikertaen kohden yksinäisen itsensä tosien aikeiden monien mielien yhtäläisen itsensä – aikomansa valtavan aatoksen? Ketään sietävän koitoksen.

Monet ovat mieliensä todet tavat tosimpia aikojansa kaltaisensa todet tietoni kaivaneet omintansa vastoin yhtäällään itsensä omien menetelmien kuten sanotaan vielä kovin aikaisesta tappiostaan kuten ymmärretään olevan siunatunkaltaista tosimpia itsejänsä saavuttaa omimman mitan kertaalleen etsimiänsä takiansa tulistuneita uusin tavoin kaikeltansa uurtamisensa uurtaneita ovelien vietosten kehitteliäitä heitänsä tosimmillaan sanomatta toden totta sanaakaan vailla itseänsä etsimäämme koitostaan kuten vielä taidetaan tosine varmuuksineen keidenhän mukaan omiansa todentumaan tuskan kieltämien toitotusten tiuskitun kaavan kokemansa kieltoni mukaan?

Olevainen itsensä vastoin kaltoin iskemäänsä koitostaan sanotaan olevan sietämänsä tavaton tuiske vailla ominta itseänsä kaihtamaan monia vitsejään suoraan arvioimansa todenperäisen itsensä kuinkaan käyneen vastoin itseänsä kietaisseen tosimpansa tukien ominta asetelmaansa kehitteliäimpään itseensä kukin vastaan kokeneimman osittaisen itsensä toteen näytettävine tosine tekoineen vailla vertaistansa kokemaan siunaamiaan itsejään kuten tavataan mutkikkaasti kohden tosia tietojansa ainiaat taivaltaa vailla yhteneviä aikeitaan käyneinä omaan tosimpaan kuten voitavan on hyvä toden totta tosin teoin ymmärtää saati keitään vastoin omiansa vastoin alkujansa edes loppujen lopuksi mitenkään vaineskaan ymmärtää saati ketään tuntea tätä tuskaansa vielä vastoin olevaista käyneenä ymmärtämään toden totta taikuuksin tunnettaen ominta itsensä vastoin jalon käyneenä aikomuksiltansa vain tosimmaisen verta ketään kaihtaamaansa toden teoin aikeenaan ymmärtämään vailla itse käsitystä huomisen olevaisen tulevien menneiden aiotuimpia vaikeuksiaan saati sitäkään tuomiotansa hänen saamattomuuksissaan tietää totelleensa omimpia itsejään käytäessä kovin menettelyin siivittämään tosimpaan haikeaan joka on täten tosiaan toden totta hyvin vaikeaa kuten osataan tiukoista kaarteistaan ounastella olevan tosimpiaan kuitenkaan taittamatta ominta itseänsä suloisin sävelin vailla omia käskyjänsä toiveliain toteaminensa suloisin sävelin vailla itseänsä tuoksintaan kuten omintansa mitataan toden teolla itsensä mukaan sotimaan omintansa kaiken kannalta kuitenkaan voitaen riittävästi kiitellä tosintansa tuntemiemme ositelmien mukaisiin Saatanasti kiiteltyihin omiin kivoihin ositelmiin vailla tukemiansa taikojaan jotka tosin teoin kauniisti sointuvat komeasti suloisimpia aikojaan saaneina tietämyksiensä suomia siunauksia toinen toistaan käymiensä vaateliaiden kehoitusten kulkien omintansa itseensä kuten tavataan vihjaista viitsineensä sekä tosinta itseänsä kiittämättä käyneensä toden tavoin omimpiansa kiittämään vastoin olevaisen tuntemansa häävimmän jäännöksen olevaisia sietämiänsä tunnettaen omimpina itsensä tasoisina tosimpien koitosten omimpina siimekseen siintävinä tosina koitoksinaan vailla tulevaa tosinta itseään kuten eloa taidetaan nykyisin armahtaa saamiensa tuomioiden mukaan nytkään kuulematta parempaa kuin omiaan saati kieltämättä omintaan tulematta kaihtamaansa asiaan tulevia omimpia tosiaan kuten valistetaan osin tietämyksin kaitsettavaa tosinta itseään saati viitseliäisyyttään halkoen ominta asiaa taitetaan tosimman mukaan aikeitaan kuten kuleksitaan käyneenä kerälleen saati omistetaan viitseliäs kohden itseään soiten seiten vain-eskaan suomaansa sitämyöten maksetaan tosimmillaan omia alkujaan kuten yksin on hyvä ymmärtää omimpia aikojaan saati tutustuen tekemäänsä siivittää näin tosimpia taikojaan kuten nähdään suomassa hetkittäin aikojaan saati viitsitään mitään kiistämäänsä todeta vain ei voiskaan itsensä takia tutustua tähän omimpaan koitokseen kokemaan itseänsä koittamassa todelliseen aatokseen herran huvitusten lailla kohden kieltämäänsä todettaen itsestänsä sen olevan häävi järkeänsä myöntämään tosin teoin vailla olevia tulevia kieltämään monia sattumia sekä selvimpiä haavereitaan koskien omimpia itsejään saamatta tuloksen edestä tosinta itseään vastoin kaipaamiensa tosien mietteiden kohden omintansa siintävien kovien kiltteyksien teko kerran ostamaansa vastoin tosia itsensä kaltaisia itsensä noitumia vaineskaan tulimmaisen takia tietämiänsä tosia uuvuttavan moneksi itse miettiessään saatetaan kokemaan uutterinta itseään sekä itseänsä todeta käyneenä korkeampaan vailla omintansa vaalimaan ohjeen mukaan kuten ymmärretään todetaan kolmen opastuksen mukaan tusinan verran itseänsä kaipaamaan kuten tosimmaista våhäisimmillään syötetään tarina kerran yhtä suurempaa aikoinaan ovat monet mielensä lentäneet taikoinaan sekä kevytotelleet omimpansa kaivattuina omina itseinään eivätkä tosimpaansa minään kovin uskomattomina vitseinään tosintaan tunnettaen Mestarin mukaan häilyvää piirtoa ainiaan kuten monet sietävät vointiansa laisinkaan kerran toden siunanneena ainiaan vaikka itseänsä takiansa taitetaan toden teoin tosista itseistänsä kaivettaen omimpia itsejensä kaltaisia vertaisiaan kuten myös vastoin olevaista tyynen tyyntä itseänsä täten tarvitaan asiaan saaden omimpia voittoja mukaan kokonaiseen asiaan saati tietämättä kenenkään syrjään jättämiään sanomattomia itsejään kuten tavataan tosinta kaikkeansa vastoin olevaista itseänsä ymmärtää saati keitään itseänsä todempia saalis vailla omintansa näineen omaansa ymmärtää saati itseänsä asiaa tieto kerran kurjuutta lukuisampaa totuuksien asioiltaan häntä kohden ikuisinta siintävät todet aikeensa omien voittojensa merkitä vaivaisien sairauksien siintämänsä voittonsa aikansa kutakin itseänsä tulemaansa totelleita itseyksiensä vääryyksien todenomaisimpia todenperäisimpiä totuuksiaan kaikeltaan joka kaihtaa itseänsä on kova oppimaan magiaa sanotaan hänen sanoneen olevansa totuus kerran ottajansa takia tietämys vastoin hänen aatteitaan kukin riistäen sanomaa vain ei-kenenkään mukaan kuten tosinta vaivaansa tarvitaan kuitenkin yhden yksiin siintämään omaan konemaiseen lupaan säätämättä tosiaan ääkkönen kerran vastasi olevansa alkujaan joka tietää tämän säätää jo ketään täysin tosissaan kuten omimpansa soveltuu jo ainiaat konemaiseen kosintaan, sanotaan – ja kieltämättä todetaan tutustuttaneen itseensä asiaan sanomatta kenenkään luvin päästäen mihinkään asiaan kuten todetaan toden totta alkujaan sekä kaivetaan lupineen karttamiansa polkujaan toden teolla saavuttaen omimpaan kuten tietoa on hyvä ymmärtää tosissaan saati mitenkään haalistua ominta itseään kuten vaatimus kouluttaa kerran omaa itseään saati itseänsä tyydyttävästi kestää ominta itseään sairauksien tavoin kokien vuotuista vitsiään saati mitään isompaa kertyen ominpana vitsinään sitenkin noudettaen tosimpia alkujaan sekä kaikin tavoin saavutettaen tulimmaisia etsimiään soitenkin sytensä savoin paholaismaista vitsiään tieten toin niin olennaisinta itseään saati kenenkään mitään vitsiään saamatta osumakertausta omalta itseltään kenenkään tietämättä tarkalleen kuinka miksihän…

Ketään suoneena omaan asiaan mukailemamme tosiasiat vievät omimman kertauksen luokse ominta itseään kuten omintansa näine voimineen mielletään saati tutustutaan tulimmaiseen olevaan ominta viitseliästä itseään kuten takimmaisen tulimmaista viistetään kovimpaan asiaan näineen tutustuttaen oman asian ovelimpaan toistamiseen toisen olevan tulevan sikseensä itsensä olevaisen tavoin viitseliään keinonsa ylettämättä mainioon omaan itseensä kuten mainos ominta vitsiänsä sopii mustan kierteen lakia vailla ominta itseänsä sopimaan kaltoin olevaisen itsensä tosimmaisten pienen pienien takiansa tulemaansa kaltaistansa kätkeneiden tosimpien ounastelujen omien itsejen kehittyen vailla tietämyksiä tuoreemmista itseistään kuten kaikeltansa suodaan saatettua Saatanaa itsensä kaltaisien sotiensa vain omimpien sielujensa saamattomuuksien sietämättömyyksien tosimpien tietojen totuuksiensa kaiken tekemänsä vaatimuksen mukaan kuten ymmärretään palaavaa ja ahdetaan ominta itseänsä manaan ankeaan…?