Sanomattomat valheet ovat löytäneet itsensä totuuden hiljaisimmista vaipuneista tuloksista kenenkään tunnistamatta etenkään heidän kaikkien…
Olematta kenenkään aate omillaan sanotaankin ounasteltavan tuloksien itsejensä takia toteltujen tekijäisten olevinaan vinoilematta kaivattuja tekemiänsä tulos-yhteyksiä?
Kuinkas olikaan mitenhän on nyt tulosten laita kenenkään saatella mitään tosimpaansa kuitenkaan samomattomien valheiden tietäen keitä lopullisimmillaan taitavasti kierrellen yritämme milloinkaan viekoitella saati sitten tietämiämme tekijöitä asetella omilleen?
Kuitenkaan emme voikaan sanomattomien tekeleiden tuotoksia siivitellä kuuliaiden tottelemiemme naishenkilöiden riemunkiljuntaa vailla uskoa… Ai-Saatana-joo onpas tämä nyt sitten tosiaankin täysinäisen paska tikki omimmillaan… Kenenkään puuttumatta armossaan ominaisimpiin yhteyksiinsä sananmukaisten… Ai-Saatana mitähän helvettiä tämä ei kyllä nyt käy laatuun? Omimmillaan sanotaankin olevan tekijäänsä työ sanaa vastaan olevansa omimmillaan työ tekijäänsä kiittäen itseänsä sanomatonta valhettaan…
Annetaanko sivuavamme ydinselvityksen kirkumisenomaisesti saatella ainiaan omiansa tekeleiden tulos-yhteyksiin kuinka vain ominta itseänsä takiansa tulos-yhteyksissä mistään kenenkään toimesta koskaan oikeimmillaan kiiteltäisiin…
Sanomattomien valheiden käyden ylitsensä tietämiensä taivalten yhyttää nyt noin ominaisimpia – kirkumisiaan? Ai huusin? Ei-vittu… Siksikö naapurit taas hereillä? Oikeastaan? Vituttaa tällänen. Eikö ne voisi jo painua helvettiin aivan täysin kaikki? Kuitenkaan? Omillaan? Kirkumattakin sanotaan olevan mitä selvin asiayhteyksineen kaikkineen tulos vastoin taulun omimpia aatteitaan…
Kenenkään tietäen miten voisimmekaan sanan taittamia tekijäisiä tulostella omimpien tekijäin sietämien sanankäänteiden ominta valheen pilkkaamaa halpamaista huvitteluansa sanan takia tietämättömien valhein syöttäen sietämiänsä sanankäänteiden omimpia aivoituksia itsensä sanansa syyttäneenä itsensä kaikkensa kääntäneinä toki tekijää tuon tuosta tavoitellen tekijäistänsä toteamaan…
Aivottomien lohkojen suoltamia idea-oivalluksia kartoittaessamme voimmekin itse-asiassa tulostaa hänen saamansa siivitetyn sanansaattajan höyhenensä sata sievää sulosävelmää saattamatta sietämiensä suloisien sanojen siemailtuansa itsensä sairaaksi selityksettä siedettäviä sulosävelmiä soinnuttaen sysisiimeksen sisällöltänsä sananselkää höyhenensä takiansa takaisin viitoitettua valein kantaman toki tietämiemme tekijäisten luokse uudesti?
Mitä tarkoittikaan toimensa aiotut kenenkään saamatta sysisiimeksen suloisimpien sävelmien sulosointuja sievoisasti syyttelemättä sanankäännettä takaisin ja toteamatta tulos-yhteyksiä käyneinä itseillensä ja takiansa yhtäällään ketään tarvitaan… Mitenkään? Kuitenkaan? Olematta omillaan sanotaan? Kenenkään?
Takiansa keitähän täällä kaivataan parkuen Ewween Meewun Awiwaa Main Amimaa – sanotaan? Ei-helev… Tämähän on jo vituttavan sairasta oikeastaan aika jännä sekin sananparsi oli alkuunsa sitten siitä tulikin jo suorastaan asiatonta – no eiköhän?
Katsomatta toistamiseen kenenkään suomia sanomattomia valheita olemmekin sanoneet senkin edestä sanomattomien tieteiden osoittamat kai kovin mitäänsanomattomat ulkeat selamme käydä näin kohden omimmat valkeat salamme – vai ei helvetti sittenkään…
Kuinkas sanotaan ominta itseään.
Todetaan. Takiaan tulos-yhteys omintaan.
Kuitenkaan sietämättä aittia olevaa sinä.
Sevankelan Salakavalan Syrjälä minä?
Kenenhän sanomatta taas tavattiin, asia?
Vain itsensä vaipunut olevaisin itsensä?
Kuinkaan tietämänsä saamaton – sola?
Kaiken kieltäen vaivannut toteminsa pila.
Kenenkään suloisin sanaton olemisen tila.
Kuitenkin kaavansa mahdoton takiansa iva.
Keidenhän kiittelemä todellinen minä. Vai?
Sananselän kääntämätön kokematon sala.
Kuitenkin suomansa valoakin sietämätön.
Sanan juurtumaa kieltämäänsä salaa sinä.
Kenen tosimpia sanoja hänen itsensä kela.
Salasaatanaa sielunmitan vihollisensa evä.
Tärskyvalas mahtavasti käy tyrskyjen uumenissa aaltojen yllänsä sortuen helkkyen valontilkkaa taittamaansa suorimaansa Ewantilkkaa mananvilkkaa vohkaten vaahtopäät keitänsä suortuvaa vilkkaan kenenkään mitään saatella syliinsä – ominta nilkkaa? Sanomattakin. Tyrsk-hihi pärsk-oho tyrsk-hihi käy tyrskyjen uumenissa ylläinsä aaltojen valein saatellut omimmat tietonsa…? Valon kuitenkaan helkkyen Ewantilkkaa mevänsilkkaa helanvilkkaa? Heläntilkkaa. Aivan. Suomatta itseään. Sulosävelin.
Sanansa evätyt. Toden teolla. Harkituin.
Kenenkään tietämin suloisin sanoin.
Olematon kaiken taakan kevein.
Ote itsestä vastoin toden piirtymää salaa.
Kukahan minuakaan tänäänkään uskoisi.
Hänen itsensä olevan vain ominta vienein.
Sana salaisuutta vastaan suo viemäänsä.
Toden itsensä eväämin sanoin suon alan.
Kenenkään haaremin itsensä sietämään.
Olevansa kaiken takia ulos kuitenkin otos.
Vietyä vaikeaa vastoin olevaisia tuloksia.
Keiden kukaan odottaisi sanelevan enkelen.
Sanomatta sietämäni suloisa itsensä sävel.
Selän haiven oleva itsensä siloittanut ele.
Kuten aivan minä tiesin jo keksityn alan.
Olevansa hänen itsensä sulosävelmin sinä.
Kenenkään ottamatta viemäänsä sanaa.
Taaksensa käyneenä oletelma vain itse.
Epäröityä käveltyä halki taakkaa omaa.
Vaeltaneena tyrskyjen uumeniin alla salan.
Heläntilkkaa valonvilkkaa evänneenä pilkkaa.
Suloisan sietämänsä selätetyn suomansa.
Salaisten sairaana suoduin saavutuksin.
Se ei ole kenenkään takia tietämäänsä.
Kovin kaiho kuitenkin eväisin salaa käyvien.
Selkää sata aavaa haavetta hienoa silkkaa.
Sietämiemme kierojen kaipuiden kovin ala.
Olematon kenenkään suoma ruma pala.
Oiva kaivattu kulkematon seleä haava.
Mana itsensä pilkatun takia olen levä.
Nneenä ote korvantilkkaa helänpilkkaa iva.
Vaiva voiden mitään veistäkään vuokseen.
Kovin manansa sala sietää ominta tapaa.
Kuitenkin evätön valas tärskyin sietää elää.
Kenenhän manaa hekään koskaan salaa.
Sietämätön vaiva olevaa kohden käyneenä.
Takiansa evätyin valein koskaan itäneinä.
Syäpynein Juatoksin olematon kivisin minä.
Selättäneenä vaivaamansa luodun olevaisen.
Itse hän sanoi olevansa hyvin itsekäs.
Minähän tiesin miksi salaa tavataan.
Emmehän ketään oleta kaivettavan.
Olenhan kivisin minä syäpynein juatoksin.
Ketään kaivelemassa olkisin tukoksin.
Sana vastaan sietämäänsä ain vain.
Kaik’ noin olevaisin vaivaisin jutelmin vien.
Itsensä hänen keveästi astuen miinaan.
Kuitenkin rähjäisin vain listaamiaan.
Ele vastoin sitä sietämäänsä sanaa alkaen.
Vain kevein askelin käy hän olevaa saattaen.
Keiden hupakko tuntee silkastaan huvinsa.
Salasana moarpish Ave alas valas kalas.
Manansa suloisimmat saatelmat kaiken.
Hetki, – minähän olen alkamansa sivein.
Sanattomin valhein kaartaen valeen eväsin.
Käy tärskyvalas tyrskyjen uumenissa aavan.
Halki selkäin haiventain ivaa valonsa tilaa.
Ilkkuen mitatonta telkeämäänsä kivaa.
Suomansa aattelevin saatoksin.